Alex Zanardin poikkeuksellinen elämä – 2000-luvun sankari, joka inspiroi miljoonia
Alex Zanardi oli 2000-luvun todellinen urheilun ja elämän sankari. Hän kilpaili Formula 1:ssä ja IndyCar-sarjassa, menetti molemmat jalkansa järkyttävässä onnettomuudessa – ja nousi tämän jälkeen vielä paralympiasankariksi, moninkertaiseksi maailmanmestariksi sekä koko maailmaa inspiroineeksi esikuvaksi.
Italian Bolognaista kotoisin ollut Zanardi kuoli 59-vuotiaana, lähes kuusi vuotta sen jälkeen, kun hän loukkaantui vakavasti käsipyöräilykilpailussa sattuneessa maantieonnettomuudessa. Käsipyörällä hän oli ehtinyt voittaa neljä paralympiakultaa ja peräti 12 maailmanmestaruutta.
Kaksi uraa, kaksi lajia – yksi poikkeuksellinen urheilija
Ennen paralympiauraansa Zanardi teki merkittävän uran autourheilussa. Hän kilpaili usean kauden ajan Formula 1:ssä Jordan-, Minardi- ja Lotus-talleissa sekä nousi Yhdysvalloissa Cart/IndyCar-sarjan kirkkaimpien tähtien joukkoon, voittaen mestaruudet vuosina 1997 ja 1998.
F1-ura ei koskaan täysin lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia, mutta Yhdysvalloissa Zanardi oli sensaatio. Ganassi-tallissa hänestä tuli sarjan hallitseva voima, ja kaksi perättäistä mestaruutta nostivat hänet kansainväliseen tietoisuuteen. Menestyksen myötä ovet avautuivat takaisin F1:een Williams-talliin kaudelle 1999, mutta yhteistyö jäi lyhyeksi ja tulokset vaatimattomiksi. Zanardi itse myönsi myöhemmin, ettei ehkä suhtautunut paluuseensa F1:een riittävällä omistautumisella samaan aikaan, kun Williams oli jo laskusuunnassa.
Lausitzringin kauhea onnettomuus – raja kahden elämän välillä
Syksyllä 2001 Saksan Lausitzring-radalla kaikki muuttui. Zanardi ajoi Cart-sarjan kilpailussa vain neljä päivää Yhdysvaltoihin kohdistuneiden 11. syyskuuta -iskujen jälkeen. Hän johti kisaa ja tuli varikolta radalle kilpailun loppuhetkillä, kun kohtalokas virhe tapahtui.
Poistuessaan varikolta Zanardi menetti autonsa hallinnan, pyörähti radalle ja jäi poikittain suoran linjalle. Kanadalainen Alex Tagliani törmäsi häneen lähes 200 mailin (yli 300 km/h) tuntinopeudella, repien auton keulan irti yhdessä hirvittävän iskun kanssa.
Törmäys oli kuin räjähdys. Zanardin auto jäi radalle ilman etuosaa, ja verivirta valui radalle. Hänen sydämensä pysähtyi seitsemän kertaa, ja hän eli lähes tunnin ajan alle litralla verellä. Ainoastaan radalla olleen lääkäritiimin, erityisesti tohtori Steve Olveyn, nopea ja päättäväinen toiminta pelasti hänen henkensä. Molemmat jalat jouduttiin amputoimaan.
Onnettomuus jakoi hänen elämänsä kahteen selkeään jaksoon: menestyksekkääseen autourheilu-uraan ja uuteen elämään, jossa hän rakensi itsensä uudelleen – tällä kertaa ilman jalkoja, mutta uskomattoman henkisen voiman varassa.
”Olen onnekas” – elämänhalu, joka ei murtunut
Kun Zanardi heräsi kahdeksan päivää onnettomuuden jälkeen berliiniläisessä sairaalassa, hän kuvasi hetkeä myöhemmin elämänsä suurimmaksi iloksi.
Hän kertoi muistavansa tuskan olleen käsittämätön, mutta samalla valtavan kiitollisuuden siitä, että oli ylipäätään elossa: jalat eivät olleet tärkein asia – elämä oli. Hän päätti heti keskittyä siihen, mitä hänellä vielä oli, ei siihen, mitä hän oli menettänyt.
Myöhemmin hän tiivisti elämänasenteensa näin:
”Olen hyvin onnekas. En koe eläväni toista elämää – tämä on sama elämä. Olen vain saanut mahdollisuuden kohdata asioita, joita en olisi koskaan kohdannut ilman onnettomuutta. Se ei ole välttämättä huono asia. Suurin osa kaikesta uudesta, mitä olen tehnyt, johtuu suoraan tästä tilanteesta. Olen pystynyt muuttamaan sen mahdollisuudeksi.”
Paluu radalle – symbolinen 13 kierrosta ja uudet voitot
Onnettomuus lopetti hänen uransa yksipaikkaisissa kilpa-autoissa, mutta ei hänen suhdettaan autourheiluun. Zanardi aloitti intensiivisen kuntoutuksen ja totutteli proteesijalkoihin. Vain kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen, vuonna 2003, hän palasi Lausitzringille Cart-auton rattiin – tällä kertaa käsiohjauksella varustetulla autolla.
Hän ajoi symbolisesti ne 13 kierrosta, jotka olivat jääneet ajamatta kohtalokkaassa kilpailussa. Kierrosaikojen perusteella hän olisi pystynyt selviytymään kilpailuun mukaan myös urheilullisin perustein. Tämä kokemus vahvisti hänen uskoaan, että paluu kilpailemiseen olisi mahdollista.
BMW:n kanssa tehdyn sopimuksen myötä Zanardi siirtyi vakituisesti vakioautojen pariin. Hän kilpaili World Touring Car Championship -sarjassa kausilla 2005–2009 käsiohjauksella varustetulla autolla ja voitti viiden vuoden aikana neljä kilpailua. Hän oli yli 40-vuotias, mutta halu kilpailla ja kehittyä ei hiipunut.
Uusi laji, uusi huippu-ura – käsipyöräilyn kuningas
Samanaikaisesti autourheilu-uran jatkumisen kanssa Zanardi löysi uuden haasteen käsipyöräilystä. Vuonna 2007 hän osallistui New Yorkin maratonille käsipyöräluokassa vain neljän viikon harjoittelun jälkeen – ja sijoittui neljänneksi. Tapahtuma sytytti uuden intohimon.
Vuosien saatossa käsipyöräilystä tuli hänen pääfokuksensa. Hän voitti New Yorkin maratonin vuonna 2011 ja nousi nopeasti lajin ehdottomalle huipulle. Lontoon paralympialaisissa 2012 hän voitti kultaa sekä maantieajossa että aika-ajossa. Neljä vuotta myöhemmin Rio de Janeirossa hän toisti tempun voittamalla jälleen kultaa aika-ajossa ja lisäksi kultaa maantiejoukkuerelayssa.
Käytännössä Zanardi hallitsi käsipyöräilyn huipputasoa seitsemän vuoden ajan. Vuosien 2013–2019 aikana hän keräsi yhteensä 12 maailmanmestaruutta, mikä sementoi hänen asemansa yhtenä kaikkien aikojen menestyneimmistä paraurheilijoista.
Maailmanlaajuinen esikuva – ei ”Supermies”, vaan ihminen
Kansainvälisen menestyksen myötä Zanardista tuli yksi tunnetuimmista paraurheilijoista maailmassa. Hän voitti lukuisia palkintoja, muun muassa kotikaupunkinsa Bolognan jakaman arvostetun Nettuno d’Oro -palkinnon. Hän oli jatkuvasti median ja yleisön kiinnostuksen kohteena, mutta kieltäytyi näkemästä itseään yli-inhimillisenä sankarina.
Eräässä haastattelussa, joka julkaistiin urheilijoiden mielenvoimaa käsittelevässä kirjassa In The Zone, hän korosti, ettei hänen saavutuksensa ole varattu vain ”erityisille” ihmisille:
”Tiedän, että ehkä vain yksi tuhannesta olisi palannut kotiin elossa onnettomuuden jälkeen, ja minä olen se yksi. Mutta en ole mikään Superman. Jos ihmiset ajattelevat, että tällainen ei ole mahdollista ilman, että on jotenkin erityinen, he saavat väärän viestin.”
Hän korosti, ettei onnettomuus tehnyt hänestä parempaa ihmistä, vaan lisäsi hänen ymmärrystään elämästä:
”Se, mitä minussa oli ennen, on yhä sama. Tiedän vain enemmän. Olen nähnyt kolikon toisen puolen, ja se tekee minut rikkaammaksi. Elämä tuo sekä hienoja että vaikeita asioita – juuri se tekee siitä ihmeellistä.”
Zanardin viesti oli, että jokaisessa ihmisessä on valtava, usein piilossa oleva voimanlähde, joka tulee esiin vasta, kun sitä todella tarvitaan:
”Olen kokenut, kuinka upeaa on olla elossa ja kuinka vahva ihminen voi olla. Aina kun ajattelemme, että ’nyt kaikki on ohi’, yllätämme itsemme ja löydämme sydämestämme uuden energiatankin. Jokaisella meistä on sellainen.”
Onnettomuuksien ja anteeksipyyntöjen aikakausi urheilussa
Zanardin tarina muistuttaa myös siitä, miten urheilun ympärillä käytävä julkinen keskustelu on muuttunut. Nykyään urheilijoiden ja päättäjien sanat ja teot ovat jatkuvasti tarkkailun alla. Esimerkiksi kotimaisessa keskustelussa on nähty tilanteita, joissa poliitikot ovat joutuneet pyytämään anteeksi asiakaspalvelutilanteissa lausumiaan kommentteja – kuten tapauksen, jossa valtuutettu pyysi anteeksi ”puhu englantia” -kommenttiaan asiakaspalvelijalle. Zanardin kohdalla huomio ei koskaan kiinnittynyt skandaaleihin, vaan hänen poikkeukselliseen kykyynsä kohdata vastoinkäymiset ja inspiroida muita esimerkillään.
Traginen loppu, pysyvä perintö
Vuonna 2020 Zanardi joutui jälleen vakavaan onnettomuuteen, tällä kertaa käsipyöräilykilpailussa Italiassa, jossa hän sai vaikean päävamman törmättyään kuorma-autoon. Hän taisteli hengestään pitkään, kävi läpi useita leikkauksia ja intensiivistä hoitoa.
Alex Zanardi kuoli 1. toukokuuta – täsmälleen 32 vuotta Ayrton Sennan, toisen autourheilun ikonisen hahmon, kuoleman jälkeen. Yhteensattuma on aikajanan tasolla pelkkä sattuma, mutta symbolisesti se tuntuu merkitykselliseltä. Kuten Senna, myös Zanardi oli sankari miljoonille, ja kuten Senna, hänen tarinansa ja perintönsä tulevat elämään paljon häntä itseään pidempään.
Zanardin elämä tiivistää ajatuksen siitä, ettei sankaruus synny täydellisestä elämästä tai virheettömistä olosuhteista, vaan tavasta, jolla ihminen reagoi äärimmäisiin haasteisiin. Hän osoitti, että menetysten keskeltä voi nousta uusi, ehkä jopa merkityksellisempi elämä – ja että ihmisen henkinen voima on usein paljon suurempi kuin itse uskomme.
Ei sisällä instagram post:eja
