Arman Alizad nosti esiin norjalaismedian MM-kirjoituksen – keskustelu maajoukkueen ”liian valkoisesta” kokoonpanosta kuumeni

TV-tähti ja dokumentaristi Arman Alizad herätti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa jaettuaan norjalaislehden Aftenpostenin kirjoituksen maahanmuuttajataustaisista urheilijoista ja heidän asemastaan huippu-urheilussa.

Alizad julkaisi X-tilillään (entinen Twitter) norjalaismedian jutun, jossa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten lasten mahdollisuuksia päästä huipulle sekä sitä, miten Norjan huippu-urheilun ja maajoukkueiden kokoonpanot ovat kehittyneet viime vuosina.

Aftenposten: huippujoukkueet täynnä maahanmuuttajien lapsia – Norja kulkee eri suuntaan

Aftenpostenin jutun otsikossa todetaan, että monien maiden huippujoukkueet ovat nykyisin täynnä maahanmuuttajataustaisia lapsia, mutta Norjassa kehitys kulkee lehden mukaan päinvastaiseen suuntaan. Toisin sanoen muualla Euroopassa maahanmuuttajataustaiset pelaajat ovat vahvasti esillä, kun taas Norjan maajoukkue näyttäytyy huomattavan yhtenäisenä ja valkoisena.

Alizad tiivisti kirjoituksen sanoman ja oman näkemyksensä X-julkaisussaan:

– Norjan media: ”Huippujoukkueet ovat täynnä maahanmuuttajien lapsia. Norjassa kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.” Norjan joukkue: me pärjätään oikein hyvin näin, Alizad kirjoitti viitaten siihen, että Norjan maajoukkue menestyy nykyisellä kokoonpanollaan ilman merkittävää maahanmuuttajataustaisten pelaajien osuutta.

”Koskahan joku iso media älähtää, että maajoukkue on liian valkoinen?”

Julkaisu herätti nopeasti voimakkaita reaktioita ja laajan kommenttiketjun X:ssä. Monet tarttuivat esiin nousseeseen kysymykseen: missä kulkee raja luonnollisen pelaajavalinnan, huippu-urheilun meritokratian ja toisaalta rakenteellisten esteiden välillä, kun puhutaan maahanmuuttajataustaisista nuorista?

Useat keskustelijat pohtivat, miksi Norjan maajoukkueessa on niin vähän maahanmuuttajataustaisia pelaajia verrattuna esimerkiksi Ranskaan, Englantiin tai muihin jalkapallon ja muiden lajien huippumaihin.

Eräs kommentoija kysyi kärjekkäästi:

– Koskahan joku iso media älähtää Norjan maajoukkueen olevan liian valkoinen?

Toinen toi esiin kysymyksen siitä, mitä oikeudenmukainen pelaajavalinta ylipäätään tarkoittaa:

– Eli jos sinulla olisi Suomessa syntynyt poika, joka olisi tarpeeksi hyvä Suomen maajoukkueeseen, haluaisitko mieluummin huonomman ”alkuperäisen suomalaisen” pelaavan vain siksi, että hänen isänsä on maahanmuuttaja? Jos et, miksi sama ei päde muihin?

Kiivasta väittelyä etnisyydestä, maajoukkueista ja mediasta

Keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko eurooppalaista huippu-urheilua ja maajoukkueiden etnistä koostumusta. Osa kommenteista korosti, että maajoukkueiden tulisi heijastaa mahdollisimman tarkasti maan väestörakennetta, kun taas osa painotti, että ainoastaan urheilullinen taso ja kilpailukyky ratkaisevat.

Osa X-keskustelijoista kommentoi tilannetta kärjekkäästi:

– Maailmanmestaruuskisoissa on kyse siitä, että meidän mustat miehet pelaa paremmin kuin vastustajan mustat miehet.

– Minkähän takia afrikkalaisten joukkueissa ei ole valkoisia ja aasialaisia?

– Ranskassa on ilmastonmuutos pitkällä. Jatkuvien helteiden lisäksi esim. futismaajoukkue on hyvin saanut aurinkoa. Marokon kaveritkin olivat kalpeita siinä rinnalla.

Toiset keskustelijat kertoivat avoimesti kannattavansa joukkueita, joissa on vähemmän maahanmuuttajataustaisia pelaajia:

– Kannatan aina valkoisempaa joukkuetta tai joukkuetta, jossa on enemmän etnisesti joukkueen kotimaan omaa kantaväestöä. Eli Ranskaa en voi kannattaa koskaan, en edes afrikkalaisia joukkueita vastaan.

– Miksi ihmeessä maajoukkueessa pitäisi olla ulkomaalaisia? En käsitä tuota logiikkaa. Ei noi ole mikään Afrikan mestaruus kilpailut.

– Ranskassa ei ranskalaiset tenavat pääse futiskentälle. Silläpä maajoukkuekin on ton näkönen.

Jotkut puolustivat puolestaan valkoisten pelaajien osaamista ja kokivat, että mediassa korostetaan liikaa ihonväriä:

– Sanovat näin, koska pitää sanoa. Kyllä valkoinen mieskin osaa pelata palloa.

Norjan MM-ryhmä ja vertailu Ranskaan

Keskustelua vauhditti se, että Norjan 26 pelaajan MM-ryhmässä selvästi afrikkalaistaustaisia pelaajia on julkisten tietojen perusteella vain kaksi: Antonio Nusa ja Oscar Bobb. Tämä vahvisti monen mielikuvaa siitä, että Norjan maajoukkue on poikkeuksellisen homogeeninen verrattuna muihin eurooppalaisiin huippumaihin.

Vertailukohtana nostettiin esiin erityisesti Ranska, jossa keskustelu maajoukkueen kokoonpanosta on ollut jo pitkään päinvastaista. Ranskan maajoukkueen valtaosa pelaajista on syntynyt Ranskassa, mutta taustat ovat hyvin moninaisia. Afrik.comin mukaan 26 pelaajasta 16:lla on vähintään yksi Afrikassa syntynyt vanhempi tai isovanhempi.

Ranskan maajoukkueen on usein sanottu heijastavan maan nykyistä väestörakennetta ja siirtolaisuuden historiaa. Samalla se on herättänyt kiivasta poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä ”ranskalaisuus” tai laajemmin kansallinen identiteetti tarkoittaa nykypäivänä.

Suomi, Norja ja laajempi urheilukeskustelu

Alizadin jakama norjalaiskirjoitus ja sen ympärille syntynyt keskustelu koskettaa myös Suomea. Myös täällä on viime vuosina puhuttu siitä, miten maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret pääsevät mukaan harrastuksiin, seuroihin ja lopulta huippu-urheiluun.

Kysymykset rakenteellisesta syrjinnästä, taloudellisista esteistä sekä kulttuurisista ja sosiaalisista eroista nousevat esiin, kun tarkastellaan, miksi osa ryhmistä on aliedustettuina huippu-urheilussa. Samalla monet urheilun seuraajat korostavat, että maajoukkueeseen tulisi valita aina parhaat pelaajat riippumatta taustasta, nimestä tai ihonväristä.

Alizadin julkaisu toimii esimerkkinä siitä, kuinka yksittäinen somepostaus voi avata laajan yhteiskunnallisen keskustelun. TV-tähti on aiemminkin ottanut kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin ja kritisoinut muun muassa sosiaalisen median vaikuttajia ja pinnallista julkisuuskulttuuria.

Median rooli ja markkinoinnin ylilyönnit puhuttavat

Norjan maajoukkueen kokoonpanoon liittyvä keskustelu liittyy laajempaan mediakritiikkiin: millä tavoin media nostaa esiin etnisyyttä, milloin se on perusteltua ja milloin mennään raflaavan otsikoinnin puolelle. Viime aikoina on nähty myös muita esimerkkejä siitä, miten julkisuus ja markkinointi voivat herättää voimakkaita tunteita.

Yksi puhutuista tapauksista oli brittiläisen tarjoussivusto Wowcherin kohu-uutiskirje, jossa käytettiin shokeeraavaa kuvastoa. Tapaus johti siihen, että yhtiö pyysi anteeksi niin sanottua ”krokotiilihyökkäys”-sähköpostiaan, joka järkytti monia asiakkaita. Tapaus osoittaa, kuinka herkästi yleisö reagoi, kun median ja markkinoinnin keinot koetaan mauttomiksi tai ylilyönneiksi – sama herkkyys näkyy myös urheilua ja maajoukkueita koskevassa keskustelussa.

Lopulta sekä Norjan että muiden maiden maajoukkuekeskustelussa kysymys palaa samaan ytimeen: kenen tarinaa kerrotaan, kuka pääsee kentälle ja kuka pääsee ääneen – ja millä sanoilla media ja somekeskustelu nämä tarinat kehystävät.

Ei sisällä instagram post:eja