Onko Keir Starmer tehnyt tarpeeksi pelastaakseen pääministeriytensä?

Onko se riittävää? Tämä on nyt ratkaiseva kysymys Sir Keir Starmerin puheen jälkeen – ja sen myötä koko Britannian työväenpuolueen tulevaisuudelle. Alle kaksi vuotta murskavoiton tuoneiden parlamenttivaalien jälkeen pääministerin johtajuus horjuu, ja puolueessa pohditaan, onko Starmer tehnyt tarpeeksi torjuakseen kapinaliikkeen.

Catherine West nousi yllättäen avainhenkilöksi

Yllättäen yksi tärkeimmistä nimistä Starmerin kohtalon kannalta on Catherine West. Vielä pari päivää sitten hän oli varsin tuntematon entinen ministeri, mutta viikonlopun aikana hän ilmoitti BBC:lle olevansa valmis käynnistämään työväenpuolueen johtajuushaastetta, mikäli kukaan muu ei astuisi esiin.

Pääministerin puheen jälkeen West kuitenkin perääntyi aikeistaan toimia niin sanottuna ”stalking horse” -ehdokkaana. Hän ei siis yritä heti käynnistää muodollista johtajakisaa, vaan vaatii nyt selkeää aikataulua Starmerin hallitustahtoiselle, hallitulle väistymiselle.

Tämä on lyhyellä aikavälillä helpotus Downing Streetille – ja myös Manchesterin pormestarille Andy Burnhamille. Westin uusi linja antaa Burnhamille arvokasta lisäaikaa järjestää paluunsa Westminsteriin, mikäli hän päättää tavoitella puolueen johtajuutta.

Andy Burnhamin kannattajien laskelmoitu strategia

Burnham ei tällä hetkellä ole kansanedustaja, joten hänen olisi löydettävä paikka parlamentista ja voitettava täytevaali päästäkseen edes ehdolle puoluejohtajaksi. Hänen tukijansa pelkäsivät, että nopea johtajakisa sulkisi Burnhamin ulos pelistä.

Siksi Burnhamin taustajoukot pyrkivät viikonlopun aikana taivuttelemaan Westiä vetäytymään suorasta haasteesta ja omaksumaan heidän strategiansa: ensin paine aikataulutetulle erolle, sitten tilan avaaminen Burnhamin nousulle. Westin tuore kannanotto nähdäänkin heidän leirissään merkittävänä voittona.

Burnhamin mahdollinen nousu työväenpuolueen kärkeen kiinnostaa erityisesti niitä, jotka etsivät poliittiselta näyttämöltä vahvoja, ristiriitoja herättäviä hahmoja. Samaan keskusteluun kytkeytyy myös Hilary Mantelin kohuttu kertomus Margaret Thatcherin salamurhasta, joka saa näyttämöensi-iltansa Liverpoolissa – esitys, joka muistuttaa siitä, kuinka brittipolitiikan johtohahmot ja heidän valtakautensa ovat jatkuvasti kulttuurin ja julkisen keskustelun polttopisteessä.

Paineistettu puhe: tunnelma huoneessa

Pääministerin puheen aikana jännite oli käsin kosketeltava. Paikalla oli etupäässä uskollisia tukijoita, jotka toivoivat Starmerin vakuuttavan epäilijät. Tilanne toi mieleen Iain Duncan Smithin puheen konservatiivipuolueen johtajana vuonna 2003, jolloin tämä ilmoitti olevansa ”hiljainen mies, joka nostaa äänenvoimakkuutta” – ja erosi kolme viikkoa myöhemmin.

Starmerin puhetilaisuudessa ei näkynyt juuri kansanedustajia eikä yhtään kabinetin jäsentä. Eturivissä istuivat puolueen puheenjohtaja Anna Turley ja varapuheenjohtaja Lucy Powell, mutta johtavan kaartin poissaolo alleviivasi tilanteen haurauden.

Labour-kansanedustajien kriittiset reaktiot

Puhujaksi pääministerin esitteli puoluepiiskuri, mikä herätti osassa kansanedustajista mielikuvan epätoivoisesta yrityksestä pitää kuria yllä. Yksi kansanedustaja kuvasi viestissään vaikutelmaansa: puhe herätti hänessä sääliä pääministeriä kohtaan ja sai hänet pitämään tätä paniikissa ja tilanteen tasolle kykenemättömänä.

Kansanedustaja muistutti äänestäjistä, jotka olivat viime viikkoina sanoneet ovilla, etteivät he äänestä työväenpuoluetta ennen kuin Starmer väistyy. Hänen mukaansa puhe ei tarjonnut heille mitään uutta tai vakuuttavaa.

Moni oli tyytyväinen Starmerin esiintymiseen ja retoriikkaan, mutta ne, jotka odottivat selkeää poliittista suunnanmuutosta, jäivät pettyneiksi. Erityisesti toivottiin konkreettisia vastauksia elinkustannuskriisiin, maahanmuuttopolitiikkaan ja puolustusratkaisuihin – teemoihin, joista puheessa ei monen mielestä tullut riittävän vahvaa sisältöä.

Politiikan sisältö: terävyys puuttui

Puheen ainoa selvästi uusi, joskin odotettu, linjaus oli ilmoitus British Steelin kansallistamisesta. Sekin esitettiin kuitenkin varauksin: toimenpide tehtäisiin vain, jos se läpäisee ”julkisen edun testin”. Monen Labour-vaikuttajan mielestä tämä alleviivasi Starmerille ominaista varovaisuutta – suurikin lupaus sidotaan heti juridiseen ja taloudelliseen ehdollisuuteen.

Odotettu jakso Eurooppa-politiikasta jäi puhtaasti nykyisen hallituksen linjan toistoksi. Ei tullut lupausta palata EU:n sisämarkkinoille tai tulliliittoon, vaikka puolueessa oli painetta avata keskustelua pidemmän aikavälin integraatiosta. Tämä jätti monen pro-eurooppalaisen Labour-edustajan kylmäksi.

Useat kansanedustajat tiivistivät jälkiarvionsa yhteen sanaan tai lauseeseen: ”surkea”, ”ei vakuuttanut”, ”vahingoittaa puoluetta ja maata”. Yksi kuvaili puhetta kuin ”kaavoitushakemuksen esittelyksi” – byrokraattinen, tekninen, ilman intohimoa. Toisen mielestä tilaisuus oli ”ajan tuhlausta”. Ehkä ytimekkäin palaute oli yksi sana: ”meh”.

Kritiikkiä myös Starmerin omasta lähipiiristä

Kyse ei ollut pelkästään pitkäaikaisten kriitikoiden murinasta. Myös henkilöt, jotka ovat aiemmin olleet Starmerille läheisiä, olivat pettyneitä. Yksi heistä totesi, ettei puhe tarjonnut mitään konkreettista elinkustannuksiin – ei ”puntia taskuun” -vastauksia – eikä sisältöä maahanmuutosta tai puolustuksesta, jotka ovat äänestäjille keskeisiä teemoja.

Heidän johtopäätöksensä: Starmer ei onnistunut osoittamaan, että hän kykenee ”nousemaan hetken tasolle”. Vaikka retoriikka oli harkittua, poliittinen sisältö jäi monen mielestä liian ohuiksi ja varovaisiksi tilanteessa, jossa puolue kaipaa selkeää suuntaa ja johtajuutta.

40 kansanedustajaa vaatii jo lähtöä – mitä tarkoittaa ”hallittu siirtymä”?

Noin 40 Labour-kansanedustajaa on nyt julkisesti vaatinut pääministerin eroa. Osa heistä kuitenkin korostaa, että he haluavat ”hallittua siirtymää” – eli aikataulutettua, sisäisesti organisoitua vallanvaihtoa, ei välitöntä kaaosta.

Monen suussa ”hallittu siirtymä” tarkoittaa käytännössä hallittua siirtymää Andy Burnhamiin. Starmerin vastaus puheen jälkeen esitettyyn kysymykseen siitä, estäisikö hän Burnhamia palaamasta parlamenttiin – kuten hän teki aiemmin tänä vuonna – oli tulkinnanvarainen. Epäselvyys voi nopeuttaa tapahtumia: jos Burnhamilla todella on valmiiksi sovittu reitti parlamenttiin jonkun kansanedustajan luopuessa paikastaan, on hänen pian päätettävä, käyttääkö hän tilaisuuden.

Wes Streetingin laskelma: onko hetki nyt?

Toinen mahdollinen johtajaehdokas on terveysministeri Wes Streeting. Hänellä on kannatusta puolueen eri siivissä, ja monet näkevät hänet uskottavana haastajana. Catherine Westin vetäytyminen välittömästä haasteesta kuitenkin muuttaa pelilautaa: protestiliikkeen selkein kanava katosi, joten Streetingin olisi nyt itse astuttava eturiviin, jos hän aikoo liikkeelle.

Kysymys kuuluu: onko Streetingillä riittävästi tukea ja onko hän valmis liikkumaan tilanteessa, jossa Starmerin auktoriteetti ei ole vielä täysin romahtanut, mutta on selvästi heikentynyt? Yksi kansanedustaja tiivisti tämän painostuksen viestissään Streetingille: ”Nyt tai ei koskaan – ellet ole Burnham.”

Onko Starmer tehnyt tarpeeksi?

Starmerin puhe toi hänelle lyhyen hengähdystauon: Catherine Westin välitön haaste väistyi, ja Downing Street vältti akuutin johtajakriisin. Silti puolueen sisäinen tyytymättömyys ei kadonnut. Merkittävä osa Labour-kansanedustajista ja äänestäjistä kaipaa konkreettisempaa politiikkaa, vahvempaa visiota ja selkeää suuntaa erityisesti talouden, elinkustannusten, maahanmuuton, puolustuksen ja Eurooppa-suhteiden osalta.

Siksi vastaus kysymykseen ”onko se riittävää?” on tällä hetkellä avoin. Puhe ehkä osti Starmerille aikaa, mutta ei varmistanut hänen pääministerikautensa tulevaisuutta. Seuraavat viikot – Burnhamin mahdollinen liike, Streetingin ratkaisut ja kansanedustajien kasvava paine – näyttävät, onnistuuko Starmer lopulta pelastamaan pääministeriytensä vai jääkö tämä puhe vain välisoitoksi ennen uutta valtataistelua työväenpuolueen johdossa.

Ei sisällä instagram post:eja