Skotlannin parlamenttivaalit 2026: kuusi ratkaisevaa kysymystä, joita seurata tulosiltana

Vaalikampanjat ovat päättyneet ja äänet on annettu. Seuraavaksi Skotlannissa lasketaan äänet ja selviää, millainen uusi kokoonpano Holyroodin parlamentille muodostuu – ja kuka johtaa maata seuraavalla vaalikaudella.

Tulosilta on poikkeuksellisen mielenkiintoinen: paikalliset valtapuolueet voivat horjua, poliittiset konkarit taistelevat paikoistaan ja koko Skotlannin politiikan suunta – erityisesti itsenäisyyskysymys – on vaakalaudalla.

1. Saako SNP enemmistön ja vauhtia itsenäisyysvaatimuksille?

John Swinneyn johtama Skotlannin kansallispuolue (SNP) on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen: vähintään 65 paikkaa ja suora enemmistö parlamentissa. Tavoite on tärkeä, koska SNP pyrkii käyttämään enemmistöä mandaatin vahvistamisena uudelle itsenäisyyskansanäänestykselle.

Holyroodin vaalijärjestelmä tekee enemmistön saavuttamisesta vaikeaa. Parlamentissa on 73 enemmistövaalitavan mukaisesti valittua vaalipiiripaikkaa sekä 56 suhteellisella vaalitavalla jaettavaa listapaikkaa, joiden tarkoitus on tasapainottaa kokonaisuutta. Teoriassa SNP:llä on kuitenkin kapea polku enemmistöön, jos se pystyy voittamaan paikkoja sekä työväenpuolueelta (Labour) että konservatiiveilta ja samalla estämään paikkamenetykset Labourille tai liberaalidemokraateille listojen kautta.

Ratkaisevaa on, pirstoutuuko protestiääni opposition puolueiden – erityisesti Labourin, konservatiivien ja liberaalidemokraattien – kesken vai onnistuuko taktinen äänestäminen vaalipiiri vaalipiiriltä pysäyttämään SNP:n etenemisen.

Mikäli SNP saavuttaa enemmistön, keskustelu siirtyy nopeasti mandaatin tulkintaan ja siihen, miten Britannian hallitus suhtautuu uuteen itsenäisyysvaatimukseen. Tämä on kuitenkin iso jos, johon äänestystulos antaa vastauksen.

2. Voiko Anas Sarwarista tulla pääministeri – ja millä hinnalla?

John Swinneyn lisäksi ainoa puoluejohtaja, joka on johdonmukaisesti profiloitunut seuraavaksi ensimmäiseksi ministeriksi, on Skotlannin työväenpuolueen (Labour) Anas Sarwar. Labourin suora enemmistö näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, osin puolueen vaikeuksien takia Westminsterissä.

Mahdollinen Sarwarin johtama hallitus perustuisi monimutkaisiin valtapoliittisiin laskelmiin vaalien jälkeen. Jos SNP jää enemmistöstä, ensimmäinen kysymys kuuluu, kuinka monta vihreiden (Scottish Greens) edustajaa valitaan. Vihreiden yhteispuheenjohtajat Ross Greer ja Gillian Mackay ovat vihjanneet, että he tukisivat John Swinneyn jatkoa, jos pro-itsenäisyysblokki saa enemmistön.

Jos itsenäisyysmyönteistä enemmistöä ei synny, asetelma muuttuu nopeasti: voisivatko unionistiset puolueet – liberaalidemokraatit, konservatiivit ja Reform UK – yhdistää voimansa Labourin taakse ja nostaa Sarwarin pääministeriksi?

Ajatus on jo nyt aiheuttanut kovaa kiistelyä. Sarwaria on syytetty halusta tehdä ”likainen diili” Reform UK:n skotlantilaisen johtajan Malcolm Offordin kanssa. Skotlannin Labour-johtaja on sittemmin vakuuttanut, ettei hyväksy Reformin ääniä hinnaksi pääsystään Bute Houseen. Mutta jos Labourin valtaantulo olisi yhden äänestystuloksen päässä, voisiko paine pakottaa hänet harkitsemaan kantaansa uudelleen?

3. Äänestysprosentti: kuka saa kannattajansa liikkeelle?

Kaikki suuret puolueet myöntävät, että yleinen ilmapiiri politiikkaa kohtaan on ”scunnered” – eli kansalaiset ovat leipääntyneitä ja turhautuneita. Tämä näkyy todennäköisesti äänestysprosentissa.

Vuoden 2021 vaaleissa saavutettiin ennätyksellinen 63 prosentin äänestysaktiivisuus. Edinburghin yliopiston professori Ailsa Henderson arvioi tuoreiden kyselyjen perusteella, että tällä kertaa äänestysprosentti voi pudota mataliin tai keskitason 50 prosentteihin, mikä vastaisi 2000-luvun alun Holyrood-vaaleja.

Äänioikeutettuja on ennätykselliset 4,2 miljoonaa, mutta postitse äänestävien määrä on laskenut noin 150 000:lla. Koska postiäänestäjät käyttävät äänioikeuttaan keskimääräistä useammin, tämä voi olla lisämerkki osallistumisen hiipumisesta.

Vaalien lopputuloksen kannalta keskeinen kysymys on, minkä puolueen koneisto on tehokkain kannattajiensa mobilisoinnissa. Alhainen äänestysprosentti voi suosia puolueita, joilla on vahva ja lojaali ydinjoukko, ja rankaista niitä, joiden kannatus on ohutta ja levällään.

4. Suuret nimet vaarassa: kenen poliittinen ura katkeaa?

Useiden tunnettujen poliitikkojen tulevaisuus on vaakalaudalla. Labourin varapuheenjohtaja Jackie Baillie on pitänyt Dumbartonin paikan hallussaan vuodesta 1999 alkaen, torjuen toistuvat SNP:n haasteet. Tällä kertaa alhainen äänestysprosentti ja pirstoutunut äänikenttä voivat kuitenkin tehdä vaalipiiristä aidosti arvaamattoman.

Käytännössä Baillie palannee Holyroodiin joka tapauksessa, sillä hän on Labourin Länsi-Skotlannin listan ykkösnimi. Tilanne ei ole yhtä turvattu SNP:n kampanjapäällikölle ja ulkoasiain- ja kulttuuriministerille Angus Robertsonille. Vaalipiirirajojen muutokset ovat tehneet hänen Edinburgh Central -paikastaan Labourin realistisen kohteen, ja myös skotlantilaiset vihreät kampanjoivat aggressiivisesti alueella. Vihreiden entinen puheenjohtaja Lorna Slater tavoittelee puolueelleen historian ensimmäistä vaalipiiripaikkaa.

Jos Robertson häviää, hänen on vaikea palata parlamenttiin listan kautta, sillä hän on vasta neljäntenä SNP:n alueellisella listalla. Myös Skotlannin konservatiivijohtaja Russell Findlay on epävarmassa asemassa. Hän on puolueensa Länsi-Skotlannin listan kärjessä, mutta muiden alueen tulokset voivat tehdä hänen paikastaan hiuskarvanvarassa olevan.

Ironista kyllä, jos hänen konservatiivikollegansa, entinen puoluejohtaja Jackson Carlaw, onnistuu pitämään Eastwoodin vaalipiiripaikkansa, se voi heikentää puolueen mahdollisuuksia listapaikkoihin – ja siten maksaa nykyiselle johtajalle hänen oman paikkansa Holyroodissa.

5. Reform UK:n nousu ja oikeiston sisäinen kilpailu

Reform UK osallistui Skotlannin vaaleihin jo vuonna 2021, mutta jäi silloin marginaaliin. Puolue sai listavaaleissa vain 0,2 prosenttia äänistä Michelle Ballantynen ja Richard Ticen johdolla. Nigel Faragen palattua eturiviin puolueen kannatus on kuitenkin kasvanut valtakunnallisissa kyselyissä, ja nyt Reform tähtää näkyvään läpimurtoon Holyroodissa.

Reformin suurin potentiaali piilee alueellisilla listoilla, joissa protestiäänet voivat tuottaa yllättävänkin paljon paikkoja. Puolue kampanjoi kuitenkin myös tietyissä vaalipiireissä, kuten Banffshire and Buchan Coast, tavoitellen suoraa edustusta.

Reformin menestys kytkeytyy väistämättä Skotlannin konservatiivien tulokseen. Kysymys kuuluu, kuinka paljon perinteisten tory-äänestäjien tuki siirtyy oikealla laidalla kilpailevalle Reformille – ja missä määrin Reform kykenee houkuttelemaan myös äänestäjiä alueilta, jotka eivät historiallisesti ole olleet konservatiivien vahvoja linnakkeita.

Kuntavaalien välivaalit ja mielipidemittaukset viittaavat siihen, että Reform voi menestyä erityisesti alueilla, joissa ”scunnered”-ilmiö eli turhautuminen politiikkaan on vahvimmillaan. Puolue on jo kampanjan aikana onnistunut määrittelemään keskustelun suuntaa: monet kilpailijat ovat pyrkineet profiloitumaan nimenomaan ”anti-Reform”-vaihtoehtona, toivoen keräävänsä taktisista äänistä maksimaalisen hyödyn.

Jos Malcolm Offord marssii Holyroodiin merkittävän Reform-ryhmän kanssa, vaikutus Skotlannin politiikkaan seuraavalla kaudella voi olla yhtä järisyttävä kuin SNP:n aiemmat läpimurrot.

6. Vihreät ja liberaalidemokraatit: eri reitti samaan tavoitteeseen

Edellinen vaalikausi oli läpimurto skotlantilaisille vihreille. Bute House -sopimus Nicola Sturgeonin SNP:n kanssa vei puolueen hallitukseen ja nosti sen politiikan ytimeen. Nyt vihreät tavoittelevat entistä suurempaa edustajamäärää ja haluavat käyttää voimaansa erityisesti ilmastopolitiikan ja sosiaalisten uudistusten kiristämiseen.

Vihreiden viesti äänestäjille on selkeä: he aikovat pitää SNP:n ”tulen äärellä” ja painostaa hallitusta kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin, oikeudenmukaisuuspolitiikkaan ja julkisten palvelujen vahvistamiseen.

Liberaalidemokraatit hakevat omaa uutta nousuaan. He olivat pienenä hallituskumppanina Skotlannin ensimmäisissä itsehallintohallituksissa vuosina 1999 ja 2003, mutta kokivat rajuimman romahduksensa oltuaan konservatiivien kanssa hallituksessa Westminsterissä 2010–2015. Vasta nyt puolue alkaa karistaa tuon aikakauden taakkaa.

Sekä vihreät että liberaalidemokraatit ovat rakentaneet ohjelmansa ikään kuin neuvotteluasiakirjoiksi mahdollisia budjettisopimuksia varten suuremman hallituspuolueen kanssa. Niiden strategiat eroavat kuitenkin täysin:

• Liberaalidemokraatit tavoittelevat ensisijaisesti vaalipiirivoittoja etenkin Ylämailla sekä Glasgow’n ja Edinburghin reuna-alueilla, ja odottavat vain muutamia listapaikkoja.
• Vihreät rakentavat menestyksensä listavaalien varaan ja toivovat muutamaa vaalipiirivoittoa lisäbonuksena.

Tämä tekee vaalikentästä poikkeuksellisen monimutkaisen. Yhden puolueen kampanjapäällikön on varauduttava kohtaamaan eri puolueet eri osissa maata – SNP:n, Labourin, konservatiivien, vihreiden, liberaalidemokraattien ja Reformin – ja samalla laadittava kansallinen viesti, joka toimii sekä vaalipiiritasolla että alueellisilla listoilla.

Skotlannin politiikan suunta ja laajempi eurooppalainen konteksti

Skotlannin parlamenttivaalit eivät vaikuta vain Holyroodin sisäiseen voimasuhteeseen. Niillä on merkitystä koko Ison-Britannian poliittiselle dynamiikalle, EU-suhteille ja laajemmin eurooppalaiselle alue- ja itsenäisyyskeskustelulle. SNP:n mahdollinen enemmistö ja uusi itsenäisyysvaatimus voisivat avata kiistan Britannian perustuslaillisesta rakenteesta uudelleen, samalla kun Labourin tai unionistiblokin vahvistuminen voisi jäädyttää keskustelun pitkäksi aikaa.

Politiikan ja talouden näkökulmasta vaalien tulos vaikuttaa myös siihen, millaisessa ilmapiirissä skotlantilaiset suunnittelevat tulevaisuuttaan, matkustamista ja kansainvälisiä tapahtumia, kuten urheilun arvokisoja. Esimerkiksi keskustelu siitä, paljonko Englannin ja Skotlannin kannattajille maksaa MM-kisoihin matkustaminen 2026, kytkeytyy suoraan siihen, millaiseksi talous- ja liikkumisolosuhteet Britannian sisällä ja suhteessa muuhun maailmaan muodostuvat.

Lopulta vaalipäivän ja tulosillan draama kiteytyy yhteen kysymykseen: millaisen mandaatin skotlantilaiset antavat poliitikoilleen aikaan, jolloin luottamus perinteiseen politiikkaan on heikentynyt, mutta päätösten vaikutukset ihmisten arkeen ovat suurempia kuin koskaan.

Ei sisällä instagram post:eja