Aditya-L1 ja Auringon aktiivisin vuosi 2026: miksi Intian Aurinko-missio on ainutlaatuinen
Vuodesta 2026 odotetaan historiallista käännekohtaa Intian ensimmäiselle Aurinkoa havainnoivalle avaruusluotaimelle, Aditya-L1:lle. Ensimmäistä kertaa avaruusobservatorio pääsee seuraamaan Aurinkoa tilanteessa, jossa se on aktiivisuutensa huipulla – niin sanotussa aurinkomaksimissa.
Mikä on aurinkomaksimi ja miksi vuosi 2026 on ratkaiseva?
Aurinko käy läpi noin 11 vuoden mittaisia aktiivisuussykliejä. Syklin huipulla Auringon magneettiset navat kääntyvät – ikään kuin Maapallon pohjois- ja etelänapa vaihtaisivat paikkaa. Tämä aiheuttaa valtavaa levottomuutta Auringon ilmakehässä.
Aurinkomaksimin aikana rauhallinen Auringon pinta muuttuu myrskyisäksi. Aurinkomyrskyjen ja koronan massapurkausten (CME, coronal mass ejection) määrä kasvaa jyrkästi. Koronan massapurkaus on Auringon uloimmasta kerroksesta, koronasta, irtoava jättimäinen, erittäin kuuma plasma- ja hiukkaspilvi.
Koronan massapurkaukset – tulisia kuplia, jotka voivat osua Maahan
Koronan massapurkaus koostuu varautuneista hiukkasista, voi painaa jopa biljoona kiloa ja kiitää avaruudessa jopa 3 000 km sekunnissa. Purkaus voi suuntautua mihin tahansa – myös kohti Maata. Äärimmäisellä nopeudella se ylittää noin 150 miljoonan kilometrin Aurinko–Maa-etäisyyden noin 15 tunnissa.
Intian astrofysiikan instituutin (Indian Institute of Astrophysics, IIA) professori R. Rameshin mukaan Aurinko lähettää normaaleina, vähäisen aktiivisuuden aikoina noin kaksi tai kolme koronan massapurkausta päivässä. Vuonna 2026 purkausten määrän arvioidaan nousevan yli kymmeneen päivässä.
Aditya-L1 ja Velc – Intian aurinkomission ydin
Professori Ramesh toimii päävastuullisena tutkijana Aditya-L1:n tärkeimmälle tieteelliselle instrumentille, Visible Emission Line Coronagraphille (Velc). Se on seitsemästä instrumentista keskeisin ja suunniteltu erityisesti Auringon koronan ja massapurkausten tarkkaan tutkimiseen.
Koronan massapurkausten tutkiminen on Intian ensimmäisen aurinkomission ydintavoitteita kahdesta syystä:
- ne tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää paremmin Aurinkoa, aurinkokuntamme keskuskohdetta
- niiden aiheuttama avaruussää uhkaa sekä Maassa olevaa että kiertoradalla toimivaa infrastruktuuria.
Miten Auringon myrskyt vaikuttavat Maahan ja satelliitteihin?
Koronan massapurkaukset eivät tavallisesti aiheuta suoraa vaaraa ihmisille, mutta ne vaikuttavat välillisesti lähes kaikkeen moderniin teknologiaan. Kun CME iskeytyy Maan magneettikenttään, se voi synnyttää voimakkaita geomagneettisia myrskyjä, jotka muuttavat avaruussäätä lähiavaruudessa – siellä, missä toimii jo lähes 11 000 satelliittia, joista 136 on intialaisia.
Näkyvin ja kaunein seuraus tällaisesta myrskystä on revontulet. Ne ovat konkreettinen todiste siitä, että Auringosta lähteneet varatut hiukkaset ovat päätyneet Maan ilmakehään. Samalla prosessi voi kuitenkin aiheuttaa vakavia häiriöitä:
- satelliittien elektroniikka voi mennä sekaisin tai vaurioitua
- sähköverkot voivat ylikuormittua ja kaatua
- sää- ja viestintäsatelliittien toiminta voi häiriintyä.
Historiallisia esimerkkejä Auringon voimasta
Voimakkain tunnettu aurinkomyrsky on Carringtonin tapahtuma vuodelta 1859, jolloin telegrafilinjat ympäri maailmaa kärsivät vakavia häiriöitä. Myöhempiä merkittäviä tapauksia ovat muun muassa:
- 1989: Osa Quebecin sähköverkosta romahti, ja noin kuusi miljoonaa ihmistä jäi ilman sähköä yhdeksäksi tunniksi.
- Marraskuu 2015: Auringon aktiivisuus häiritsi lennonjohtojärjestelmiä, mikä aiheutti kaaosta Ruotsissa ja useilla muilla Euroopan lentokentillä.
- Helmikuu 2022: Nasa raportoi, että yksi CME johti 38 kaupallisen satelliitin menettämiseen.
Varoitusjärjestelmä avaruussäälle – mitä Aditya-L1 voi tarjota?
Professori Rameshin mukaan todellinen läpimurto on mahdollisuus havaita koronan massapurkaukset reaaliaikaisesti. Jos tutkijat näkevät, mitä Auringon koronassa tapahtuu, pystyvät tunnistamaan myrskyn tai CME:n syntyhetkellä, mittaamaan sen lämpötilan ja seuraamaan kulkureittiä, nämä tiedot voivat toimia varoitusjärjestelmänä.
Tällöin sähköverkkoja voidaan ennakoivasti irrottaa kuormasta, satelliitteja voidaan siirtää turvallisemmille radoille tai laittaa niin sanottuun suojatilaan, ja kriittistä infrastruktuuria voidaan suojata pahimmilta vaurioilta.
Miksi Aditya-L1 on ainutlaatuisessa asemassa?
Useat kansainväliset aurinkomissiot tarkkailevat Aurinkoa, mutta Aditya-L1:llä on merkittävä etu erityisesti koronan havainnoinnissa. Näihin verrattuna myös Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön (ESA) yhteinen Solar and Heliospheric Observatory (SOHO) jää tietyissä suhteissa jälkeen.
Velc-koronagrafi on mitoitettu tarkasti niin, että se toimii kuin keinotekoinen kuu. Se peittää Auringon kirkkaan fotosfäärin lähes täydellisesti ja mahdollistaa lähes koko koronan jatkuvan tarkkailun:
- 24 tuntia vuorokaudessa
- 365 päivää vuodessa
- myös auringonpimennysten ja okkultaatioiden aikana.
Toisin sanoen instrumentti tekee jatkuvasti sen, mitä todellinen Kuu tekee vain lyhyiden auringonpimennysten aikana: se blokkaa Auringon pintakerroksen kirkkauden, jotta himmeä ulompi korona tulee näkyviin.
Lisäksi Aditya-L1 on ainoa missio, joka pystyy tutkimaan purkauksia näkyvän valon aallonpituuksilla. Tämä mahdollistaa CME:n lämpötilan ja lämpöenergian tarkan mittaamisen. Nämä tekijät kertovat, kuinka voimakas purkaus on ja mitä se voi tarkoittaa Maahan suuntautuessaan.
Jättimäinen, mutta vain “keskikokoinen” purkaus – vertailukohta vuodelle 2026
Valmistautuakseen vuoden 2026 aurinkomaksimiin IIA teki yhteistyötä Nasan kanssa analysoidakseen yhden suurimmista koronan massapurkauksista, jonka Aditya-L1 on tähän mennessä havainnut.
Purkaus sai alkunsa 13. syyskuuta 2024 klo 00.30 GMT. Professori Rameshin mukaan sen massa oli noin 270 miljoonaa tonnia. Vertailun vuoksi: Titanicin upottanut jäävuori painoi arviolta noin 1,5 miljoonaa tonnia.
Purkaus oli lähtöhetkellä arviolta 1,8 miljoonaa astetta Celsius ja sen energiasisältö vastasi 2,2 miljoonaa megatonnia TNT:tä. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit olivat vain 15 ja 21 kilotonnia – eli useita kertaluokkia pienempiä.
Vaikka luvut kuulostavat valtavilta, Ramesh kuvailee tätä tapausta silti vain “keskikokoiseksi” purkaukseksi. Dinosaurusten joukkotuhon aiheuttaneen asteroidin energiasisällöksi arvioidaan noin 100 miljoonaa megatonnia, ja aurinkomaksimin aikana voidaan nähdä CME-purkauksia, joiden energia on tätäkin suurempi.
Vertailukohta tuleville myrskyille ja avaruussään hallinnalle
Professori Rameshin mukaan syyskuun 2024 purkaus tapahtui, kun Aurinko oli vielä normaalilla aktiivisuustasolla. Siksi sitä voidaan käyttää vertailukohtana, kun arvioidaan, millaisia ilmiöitä on odotettavissa aktiivisuusmaksimin aikana.
Tämän analyysin avulla tutkijat voivat:
- ennustaa paremmin, miten voimakkaita tulevat CME-purkaukset voivat olla
- suunnitella vastatoimia satelliittien ja sähköverkkojen suojaamiseksi
- syventää ymmärrystä Maan lähiavaruuden olosuhteista ja avaruussäästä.
Kun avaruus ja satelliittiteknologia kytkeytyvät yhä tiiviimmin jokapäiväiseen elämään – navigaatiosta pankkijärjestelmiin ja lentoliikenteestä säätietoihin – aurinkomyrskyjen ennakointi ja hallinta on kriittistä globaaleille yhteiskunnille.
Avaruussää, teknologia ja ihmisen arki
Auringon aktiivisuus tuntuu usein kaukaiselta ja abstraktilta ilmiöltä, mutta sen seuraukset näkyvät hyvin konkreettisesti. Häiriöt satelliittipaikannuksessa, viestintäkatkokset, sähkökatkot ja lentoliikenteen viivästykset vaikuttavat suoraan ihmisten arkeen ja turvallisuuteen.
Samalla tavoin kuin yksilötasolla uuden elämänvaiheen, kuten isyyden, tuomat haasteet ja vastuut pakottavat sopeutumaan ja varautumaan, myös yhteiskunnan on varauduttava Auringon aktiivisuuden tuomiin riskeihin pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.
Ei sisällä instagram post:eja
