Israelin ja Iranin välienselvittely koettelee Trumpin otetta ja vahvistaa Teheranin neuvotteluasemaa
Israelin ja Iranin vastavuoroiset iskut viikonloppuna, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vetoomuksista huolimatta, uhkasivat sysätä Lähi-idän uuteen suoraan yhteenottoon Teheranin ja Washingtonin välillä. Tilanne paljastaa, kuinka hauraat liittosuhteet, sekavat tulitauot ja päällekkäiset konfliktit pitävät koko aluetta vaarallisen epävakaana.
Israelin ilmaisku Iraniin ja eskalaation tausta
Iran laukaisi ensin ohjuksia Israeliin vastatoimena Israelin iskuille Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin. Teheran kuvasi ohjusiskuaan kostoksi ja viestiksi siitä, ettei se aio hyväksyä iskuja Libanonin alueelle ilman seuraamuksia.
Vastauksena tähän Israel pommitti kohteita Iranin alueella – ensimmäistä kertaa sitten huhtikuussa sovitun tulitauon. Iskut tapahtuivat siitä huolimatta, että Trump oli ennen niitä kertonut toimittajille soittavansa välittömästi pääministeri Benjamin Netanyahulle ja kehottavansa tätä olemaan iskemättä takaisin.
Trumpin mukaan hän puhui Netanyahun kanssa tilanteesta, mutta kertoi myöhemmin BBC:lle, että Israelin koneet olivat olleet jo matkalla kohteisiin tuon puhelun aikaan. Näin ollen presidentti pyrki antamaan kuvan, ettei Israel varsinaisesti uhitellut Yhdysvalloille, vaikka julkinen viesti näyttikin siltä, että hän ei kyennyt pysäyttämään liittolaistaan.
Trumpin ja Netanyahun jännitteinen suhde
Yhdysvaltain ja Israelin johtajien välinen suhde on viime viikkoina kiristynyt. Trumpin kerrotaan sättineen Netanyahua karkeilla ilmaisuilla ja kutsuneen tätä ”hulluksi”, kun Israel halusi laajentaa iskujaan Beirutiin. Netanyahun mukaan iskut olivat välttämättömiä Hizbollahin muodostaman uhan vuoksi Pohjois-Israelin rajalla, mutta Trump näki ne riskinä omalle Iran-strategialleen.
Trump pyrkii neuvottelemaan Iranin kanssa sopimuksen, joka avaisi uudelleen Hormuzinsalmen merenkulun ja loisi raamit Iranin ydinohjelman rajoittamiselle. Hänen mielestään Israelin jatkuva sotilaallinen paine Libanonissa vaikeuttaa tätä tavoitetta. New York Postille antamassaan haastattelussa Trump sanoi viime viikolla olevansa huolissaan Netanyahun ”jatkuvasta taistelemisesta Libanonin kanssa”.
Tämän taustan valossa moni tulkitsi Israelin iskun Iraniin suoranaisena uhmakkuutena Washingtonia kohtaan. Todennäköisemmin kyse oli kuitenkin koordinoidusta, rajatusta operaatiosta, jonka Yhdysvallat hiljaisesti hyväksyi.
Yhdysvaltojen rooli: ”vilkkuva keltainen valo”
Veteranidiplomaatti Aaron David Miller kuvasi Yhdysvaltain viestiä Netanyahulle ”vilkkuvaksi keltaiseksi valoksi” – ei selkeäksi vihreäksi valoksi, mutta ei myöskään ehdottomaksi kielloksi. Käytännössä Israelin olisi vaikeaa tai lähes mahdotonta toteuttaa iskua Iranin alueelle ilman ainakin Washingtonin hiljaista suostumusta.
Yhdysvalloilla on Lähi-idässä suurin sotilaallinen läsnäolonsa sitten Irakin sodan. Sadoittain amerikkalaissotilaita toimii Israelissa tiiviissä yhteistyössä Israelin puolustusvoimien (IDF) kanssa. Iskut Iraniin edellyttivät käytännössä yhteensovittamista Yhdysvaltain joukkojen kanssa, muun muassa lentoreittien ja ilmapuolustuksen osalta.
IDF kertoi israelilaisille toimittajille iskujen jälkeen, että yhteistyö Yhdysvaltain Keskuskomennon (CENTCOM) kanssa oli ”täydellistä”. Yhdysvaltain armeija osallistui myös Iranin Israelia kohti laukaisemien ohjusten torjuntaan. Tämä alleviivaa, ettei Israel toimi tyhjiössä, vaan osana laajempaa sotilaallista ja poliittista verkostoa.
Trumpin tasapainottelu: julkinen etäisyys, kulissien takainen tuki
Maanantai-iltapäivään mennessä sekä Israel että Iran antoivat ymmärtää, että tämänkertainen iskujen kierros oli ohi. Juuri tähän pisteeseen Trump pyrkii: rajoitettuihin, nopeasti sammuneisiin yhteenottoihin, jotka eivät kaada hänen diplomatiapyrkimyksiään Teheranin kanssa.
On mahdollista, että Trumpin sunnuntai-iltainen viesti, jossa hän kertoi aikovansa estää Netanyahua iskemästä, oli suunnattu ennen kaikkea Iranille – tarkoituksena ottaa etäisyyttä Israelin iskuihin ja pitää Yhdysvallat ainakin julkisesti erillään eskalaatiosta. Vaihtoehtoisesti hän saattoi aidosti yrittää hillitä Israelia, mutta suostui lopulta Netanyahun painostukseen ja sotilaiden suosituksiin rajatusta iskusta.
Samalla kun Israelin johto katsoi, ettei se voinut antaa Iranin ohjusiskun jäädä ilman vastatoimia, Iranilla oli oma selkeä syynsä eskalaatioon: se halusi kytkeä yhteen kaksi eri tulitaukoa – oman tulitaukonsa Yhdysvaltojen kanssa sekä nimellisen, mutta jatkuvasti rikotun tulitauon Israelin ja Hizbollahin välillä Libanonissa.
Iran testaa Trumpin reaktiota ja hakee neuvotteluetua
Iran laukaisi ohjuksia ensimmäistä kertaa Israelia kohti nimenomaan vastauksena Israelin Libanoniin kohdistamiin iskuihin, ei suorana kostona Iranin omaan alueeseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. Tämä oli harkittu muutos toimintamalliin.
Teheran testasi, kuinka pitkälle Yhdysvallat olisi valmis tukemaan Israelia, jos Israel iskisi Iraniin. Osallistuisiko Washington itse sotilaallisesti? Vai pyrkisikö se pikemminkin rajaamaan konfliktia ja painostamaan liittolaistaan hillitsemään iskuja? Mitä enemmän Iran voi synnyttää näkyvää eripuraa Yhdysvaltojen ja Israelin välille sodan suunnasta, sitä parempi Teheranin kannalta.
Trump valitsi lopulta julkisen etäisyyden: hän jatkoi puhetta neuvotteluista ja antoi ymmärtää, että sekä Israel että Iran olivat ”saaneet pitää hauskaa” – ja että nyt olisi aika palata neuvottelupöytään. NBC:lle antamassaan haastattelussa, vain tunteja ennen eskalaatiota, hän arvioi sopimuksen Iranin kanssa olevan ”hyvin lähellä”.
Teheran kokee asemansa vahvistuneen
Iranin johto näyttäytyy yhteenoton jälkeen entistä rohkeampana. Presidentti Masoud Pezeshkian totesi, että Iranin sotilaalliset iskut Israeliin ovat vahvistaneet maan neuvotteluasemaa Yhdysvaltoihin nähden. Hänen mukaansa ”diplomatia ja puolustus” muodostavat ”kaksi kansallisen voiman siipeä”.
Presidentti korosti sosiaalisessa mediassa, että Iran ei ole hylännyt sen enempää taistelukenttää kuin neuvottelupöytääkään. Tämä kaksoisstrategia – sotilaallinen paine yhdistettynä avoimuuteen neuvotteluille – on Teheranin tapa pyrkiä pakottamaan Washington myönnytyksiin.
Iranin talous on valtavan paineen alla. Yhdysvaltain johtama merisaarto sen satamissa ja ankarat pakotteet ovat kuristaneet maan vientiä ja pääsyä kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Tästä huolimatta Iran pyrkii osoittamaan, että se kykenee edelleen aiheuttamaan merkittävää epävakautta alueella, muun muassa energiamarkkinoilla.
Iranin kaksi päätavoitetta neuvotteluissa
Teheranilla on Washingtonin kanssa käytävissä neuvotteluissa kaksi ensisijaista tavoitetta:
1. Taloudellinen helpotus: Iran haluaa nopeaa pakotteiden lieventämistä sekä käyttöoikeuden kymmeniin miljardeihin dollareihin jäädytettyjä öljytuloja. Ilman pääsyä näihin varoihin maan talouskriisi uhkaa muuttua poliittiseksi kriisiksi.
2. Israelin eskalaation rajoittaminen Libanonissa: Iran näkee Hizbollahin keskeisenä pelotteena, joka estää Israelia laajentamasta iskujaan suoraan Iranin alueelle. Siksi Teheran haluaa, että mahdollinen sopimus rajoittaisi Israelin toimia Libanonissa ja vahvistaisi Hizbollahin asemaa epäsuorana suojakilpenä.
Yhdysvallat puolestaan kärsii Iranin aiheuttaman Hormuzinsalmen sulkemisen seurauksista. Öljyn hinnan nousu kiristää jo valmiiksi paineessa olevaa taloutta, erityisesti vaalivuonna. Tämä lisää Iranin uskoa siihen, että Trumpin riskinottohalu on tällä hetkellä matala – vaikka jokainen uusi eskalaatio myös koettelee presidentin kärsivällisyyttä.
Neuvottelujen kipupiste: pakotteiden keventäminen
Iran pyrkii ”etuajassa” neuvottelemaan itselleen mahdollisimman suuren osan pakotehelpotuksista ja varojen vapauttamisesta jo sopimuksen alkuvaiheessa. Teheran arvioi, että Trump on halukkaampi nopeaan sopimukseen kuin uuteen laajamittaiseen sotaan.
Trumpilta kysyttiin sunnuntain haastattelussa, olisiko hän valmis vapauttamaan Iranin jäädytettyjä varoja tai keventämään pakotteita ennakkoon osana sopimusta. Presidentin vastaus oli yksiselitteinen: ”En.” Tämä jyrkkä kanta on yksi keskeinen syy siihen, miksi lopullista sopimusta ei ole vielä syntynyt – vaikka molemmat osapuolet puhuvat sopimuksen olevan lähellä.
Samalla alueen kasautuva epävakaus lisää riskiä, että Yhdysvallat ja Iran ajautuvat uudelleen suoraan sotilaalliseen yhteenottoon. Jokainen uusi ohjusisku, ilmaisku tai välikohtaus Hormuzinsalmessa voi sysätä tilanteen hallitsemattomaan suuntaan.
Laajempi kuva: Lähi-idän hauras tasapaino
Israelin ja Iranin välinen vastakkainasettelu ei tapahdu tyhjiössä. Taustalla vaikuttavat useat rinnakkaiset konfliktit ja historialliset vääryydet, joissa valtiot, aseelliset ryhmät ja uskonnolliset instituutiot ovat usein käyttäneet heikoimpia hyväkseen. Esimerkiksi St Monica’s -äitiyssairaalan synkkä historia ja sinne hylättyjen vauvojen kohtelu osoittavat, miten haavoittuvat ihmiset joutuvat kantamaan poliittisten ja institutionaalisten päätösten raskaimman taakan – aivan kuten nykyisissä Lähi-idän konflikteissa siviilit maksavat korkeimman hinnan suurvaltojen ja alueellisten toimijoiden valtapelistä.
Nykyinen sotilaallisten liittoumien verkko, rikotut tulitauot ja päällekkäiset konfliktit Syyriassa, Libanonissa, Gazassa ja Persianlahdella tekevät tilanteesta arvaamattoman. Yksi virhearvio tai väärin tulkittu isku voi riittää laajentamaan paikallisen yhteenoton alueelliseksi sodaksi, joka vetää mukaan myös Yhdysvallat ja muita suurvaltoja.
Vaikka viimeisin iskujen kierros Israelin ja Iranin välillä näyttää ainakin toistaiseksi päättyneen, jännitteet pysyvät korkealla. Niin kauan kuin perustavia kiistakysymyksiä – Iranin ydinohjelmaa, Israelin turvallisuushuolia, Hizbollahin roolia ja Hormuzinsalmen hallintaa – ei ratkaista, alue elää jatkuvassa eskalaation varjossa.
Ei sisällä instagram post:eja
