Yhdysvaltain ja Iranin historiallinen sopimus vähentää sodan epävarmuutta – mutta paljon on vielä auki

Yhdysvaltojen ja Iranin välillä on viimein saavutettu sopimus, jota on edeltänyt lukematon määrä epäonnistuneita yrityksiä ja neuvottelujen katkeamisia. Molemmat osapuolet julistavat ratkaisun omaksi voitokseen, mutta todellisuudessa kyse on vasta prosessin uudesta vaiheesta, ei lopullisesta päätepisteestä.

Mitä sopimus sisältää ja miksi se on tärkeä?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kuvannut sopimusta näyttävästi: ”Tämä Suuri Sopimus tuo rauhan ja turvallisuuden koko alueelle.” Iranin varapääministeri Kazem Gharibabadi puolestaan korosti Iranin sotilaallisia saavutuksia vahvistaessaan, että maiden välinen muistio (Memorandum of Understanding) on allekirjoitettu.

Kaikkien osapuolten – mukaan lukien välittäjänä toimineen Pakistanin – mukaan sopimuksen ydin liittyy kahteen keskeiseen taloudelliseen ja sotilaalliseen solmukohtaan:

• Iranin sulkeman Hormuzinsalmen avaaminen kansainväliselle merenkululle
• Yhdysvaltojen Iranin satamia kohtaan asettaman saarron purkaminen

Vaikka nämä toimet eivät välttämättä astu voimaan välittömästi, niiden toteutuminen voisi lievittää sekä maailmanlaajuista taloudellista painetta että Iranin syvenevää talouskriisiä.

Hormuzinsalmi on yksi maailman tärkeimmistä energiakuljetusreiteistä. Sen sulkeminen on heijastunut öljyn ja kaasun hintoihin, lisännyt epävarmuutta rahoitusmarkkinoilla ja kiristänyt Persianlahden alueen turvallisuustilannetta. Saarron purkaminen antaisi Iranin taloudelle hengähdystauon ja loisi edellytyksiä viennin kasvulle.

Pakistan välittäjänä ja sopimuksen alueellinen ulottuvuus

Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif oli ensimmäinen, joka julkisti sopimuksen syntymisen. Hänen mukaansa sopimus sisältää myös poliittisesti erittäin kunnianhimoisen kohdan: sen on määrä johtaa ”välittömään ja pysyvään sotilaallisten operaatioiden lopettamiseen kaikilla rintamilla, mukaan lukien Libanonissa”.

Tämä kirjaus heijastaa pyrkimystä rauhoittaa laajempaa Lähi-idän konfliktikenttää, jossa Iranin ja Yhdysvaltojen väliset jännitteet kietoutuvat esimerkiksi Israelin, Hezbollah’n ja muiden alueellisten toimijoiden välisiin suhteisiin. Käytännössä toteutus on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Libanon ja Israel–Hezbollah-rintama: sopimuksen heikoin lenkki

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ei ole toistaiseksi osoittanut halukkuutta lopettaa Israelin käynnissä olevaa sotilaallista operaatiota Hezbollah’ta vastaan Libanonissa. Se tekee Pakistaniin kirjatusta ”välittömästä ja pysyvästä” tulitauosta erittäin haastavan.

Vain kuluneen viikon aikana Israelin iskut Beirutin eteläisiin esikaupunkeihin – vastatoimena Hezbollah’n raketti-iskuille Pohjois-Israeliin – ovat olleet vähällä kaataa koko neuvotteluprosessin. Iran pidättäytyi viime hetkellä uudesta ohjusiskusta Israeliin, jotta sopimus saataisiin vietyä maaliin.

Tämän taustan vuoksi on epäselvää, tuoko sopimus todellista helpotusta Libanonin rintamalle. Kaksi viimeisintä tulitaukosopimusta alueella on jo aiemmin romahtanut, eikä mikään viittaa siihen, että luottamus osapuolten välillä olisi äkillisesti parantunut.

Persianlahden arabinaapurit huokaisevat helpotuksesta

Iranin Persianlahden arabinaapureille – erityisesti Yhdistyneille arabiemiirikunnille, Qatarille ja Saudi-Arabialle – sopimus tarjoaa ainakin hetkellistä helpotusta. Iranin ohjusiskujen uhka on viime kuukausina kyseenalaistanut koko niiden talousmallin perustan, joka nojaa vakauteen, avoimiin kauppareitteihin ja ulkomaisiin investointeihin.

Jos sopimus todella vähentää ohjus- ja rakettihyökkäysten riskiä, se voi vahvistaa sijoittajien luottamusta ja tukea maihin virtaavia pääomia. Toisaalta alueen turvallisuustilanne on niin moniulotteinen, että yksikään sopimus ei yksin poista kaikkia uhkia.

Länsimaissa ja erityisesti Britanniassa on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös laajempiin hybridivaikuttamisen ja sabotaasin uhkiin. Esimerkiksi entisen MI6-johtajan varoitukset sabotaasista, tuhopoltoista ja kyberhyökkäyksistä kuvaavat, miten energia-, kauppa- ja turvallisuuspolitiikka kietoutuvat toisiinsa myös Persianlahden ulkopuolella.

Ydinasekysymys: sopimuksen kriittisin kohta

Yhdysvaltojen näkökulmasta sopimuksen tärkein ja samalla herkin osa liittyy Iranin ydinohjelmaan. Washington ja Israel ovat perustelleet kovaa linjaansa ja sotilaallisia toimiaan ennen kaikkea sillä, että ne pyrkivät estämään Irania kehittämästä ydinasetta.

Toistaiseksi ei ole täysin selvää, kuinka pitkälle uusi sopimus menee ydinohjelmaa koskevissa takeissa ja valvontamekanismeissa. Iranin valtionmedia on vihjannut, että sopimukseen sisältyy järjestely, joka rajoittaisi Iranin kykyä kehittää ydinasetta ja lisäisi kansainvälistä valvontaa. Tarkat yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä avoinna ja todennäköisesti tiukan jatkoneuvottelun kohteena.

Ydinasekysymys on se mittari, jonka perusteella Washington, Tel Aviv ja monet Euroopan pääkaupungit tulevat lopulta arvioimaan sopimuksen onnistumista. Jos mekanismit jäävät liian väljäksi tai vaikeasti todennettaviksi, poliittinen vastareaktio voi olla raju – niin Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kuin Israelissa.

Seremonia vasta edessä – ja mutkia voi tulla matkaan

Sopimuksen virallinen allekirjoitusseremonia on vielä usean päivän päässä. Viime viikkojen dramaattisten käänteiden jälkeen on mahdotonta sanoa varmasti, eteneekö prosessi loppuun saakka ilman uusia kriisejä.

Alueen dynamiikka on äärimmäisen herkkä: yksittäinen ohjusisku, drooni-isku, kyberhyökkäys tai rajan yli ammuttu raketti voi hetkessä horjuttaa haurasta tasapainoa. Samalla sopimuksen ympärillä käydään kiivasta poliittista kamppailua, jossa eri osapuolet pyrkivät muokkaamaan sekä kotimaista että kansainvälistä mielipidettä omaksi edukseen.

Epävarmuus vähenee, mutta konflikti ei ole ohi

Vaikka moni yksityiskohta on edelleen hämärän peitossa, sopimus on jo nyt lieventänyt osaa konfliktia ympäröivästä epävarmuudesta. Viikkojen ajan tilanne on heilahdellut tulitaukojen ja avoimen sotilaallisen yhteenoton välillä, ja markkinat, diplomaatit sekä alueen siviilit ovat eläneet jatkuvassa jännityksessä.

Nyt suunta näyttää hetkellisesti vakaammalta: Hormuzinsalmen mahdollinen avautuminen, satamasaarron purku ja diplomatian jatkuminen antavat toivoa, että laaja alueellinen sota voidaan vielä välttää. Samalla on selvää, että kyse on vasta välivaiheesta – ei pysyvästä rauhasta.

Se, miten Israel ja Hezbollah toimivat Libanonissa, miten Iran noudattaa ydinohjelmaa koskevia rajoituksia ja miten Yhdysvaltain sisäpolitiikka reagoi sopimukseen, ratkaisee lopulta, muuttuuko tämä ”Suuri Sopimus” aidoksi käännekohdaksi vai vain lyhyeksi hengähdystauoksi pitkässä konfliktissa.

Ei sisällä instagram post:eja