Myles Smith käänsi viiden vuoden terapiamuistiinpanot debyyttialbumiksi

Myles Smithin debyyttialbumi My Mess, My Heart, My Life ei ole vain kokoelma tarttuvia folk-pop -kappaleita, vaan vuosien mittainen matka oman mielen sopukoihin. Osa kappaleista rakentuu suoraan hänen viiden vuoden ajalta keräämistään terapiamuistiinpanoista – niistä hetkistä, jolloin hän purki paperille uupumusta, kipua, toipumista ja kaikkea sitä sekavuutta, joka mahtuu elämän kriisien väliin.

Vain päivää ennen haastattelua Smith julkaisi Instagramissa viestin: albumin julkaisua siirretään viikolla eteenpäin. Syynä ei ollut markkinointi tai taktiikka, vaan rehellinen väsymys. Vuosien kiertue-elämä ja jatkuva liikkeessä oleminen olivat ajaneet hänet lähelle loppuunpalamista, ja hän halusi pysähtyä, jotta voisi oikeasti nauttia hetkestä, jota kohti oli tehnyt töitä vuosia.

Terapiasta syntynyt albumi: kamppailu, toipuminen ja sotku välissä

Smith kuvaa levyn syntyprosessia sanoilla ”hauska, kiehtova ja puhdistava”. Terapiamuistiinpanoihin palaaminen merkitsi sekä kivuliaiden muistojen kohtaamista että oivallusta siitä, miten pitkälle hän on tullut. Kappaleiden taustalla on kamppailu mielenterveyden, jaksamisen ja oman identiteetin kanssa – ja se näkyy sekä sanoituksissa että levyn kokonaiskaarella.

28-vuotiaana Lutonissa syntynyt laulaja-lauluntekijä on noussut yhdeksi Britannian viime vuosien suurista läpimurtotähdistä. Hän yhdistelee folk-vaikutteista poppia ja isoja, yhteislauluun kutsuvia kertosäkeitä, mutta kaiken ytimessä ovat avoimet, tunteikkaat tarinat. Hänen vuoden 2024 hittinsä Stargazing tiivistää tämän: ”Take my heart, don’t break it, love me to my bones” – rukous yhteyden ja aidon rakkauden puolesta, josta tuli vuoden myydyin brittiläinen kappale.

Menestys on ollut hurjaa: Smith on voittanut Brit Awardsin Rising Star -palkinnon, päässyt Time 100 -vaikuttajalistalle ja kerännyt miljardeja striimauksia ympäri maailmaa. Silti debyyttialbumi ei keskity pokaaleihin ja listasaavutuksiin, vaan siihen, millainen ihminen hän oli ennen kuuluisuutta – ja miten nuo kokemukset muovasivat häntä.

Sertraline: mielenterveys, maskuliinisuus ja haavoittuvuus

Yksi levyn rehellisimmistä hetkistä on kappale Sertraline, joka on nimetty masennuslääkkeen mukaan. Siinä Smith käsittelee suoraan mielenterveyttä ja miehisyyttä – aiheita, joista hän haluaa puhua ilman vastakkainasettelua, mutta tinkimättömällä avoimuudella.

Hänen mukaansa on erityisen tärkeää, että brittiläisenä artistina ja mustana miehenä hän voi olla haavoittuva ja avoin kappaleissaan. Lapsuudestaan asti häntä inspiroivat artistit kuten Labrinth, jota hän pitää esimerkkinä ihmisestä, joka näyttää ja kuulostaa samalta kuin hän ja uskaltaa silti ilmaista tunteensa rohkeasti.

Smith ei kuitenkaan halua, että häntä kohdellaan poikkeuksena. Hän vastustaa ajatusta omasta ”erityisyydestään” ja korostaa kuuluvansa laajempaan, rikkaaseen kulttuuriin, jossa on valtavasti lahjakkuutta. Hänen toiveensa on, että hänen nousunsa ei näyttäydy yksittäisenä ihmeenä, vaan todisteena siitä, että ”maailmassa on miljoonia Myles Smithsejä” – ja että nyt heidän näkyvyydelleen on olemassa selkeämpi polku.

Syvästi henkilökohtaiset kappaleet: Grandma’s Place ja perheen merkitys

Vaikka Smith on tunnettu tunnevoimaisesta ja avoimesta kirjoittamisesta, kaikki kappaleet eivät ole syntyneet yleisö mielessä. Osa on alun perin kirjoitettu vain hänelle itselleen. Tällainen on myös Grandma’s Place, jossa hän palaa lapsuuteensa, perheeseen, menetykseen ja paikkaan, jota hän kuvaa turvasatamakseen kasvuvuosina.

Kappale oli niin henkilökohtainen, että pitkään hän ei ollut varma, uskaltaisiko sisällyttää sitä albumille lainkaan. Yleensä näin intiimit laulut jäävät kovalevylle hänen omaan käyttöönsä. Tällä kertaa tunne oli kuitenkin toinen – kappale ”tuntui vain superoikealta”. Päätös avata näin yksityinen muisto yleisölle alleviivaa sitä, kuinka syvästi My Mess, My Heart, My Life on sidoksissa hänen omaan elämäänsä.

Ystävät, yhteistyö ja luottopiiri

Vaikka levy syntyi kolmen vuoden aikana pukuhuoneissa, hotellihuoneissa, kiertuebussissa ja studioissa, Smith piti koko ajan tiiviin luottotiimin ympärillään. Tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin kuuluivat tuottaja Peter Fenn ja lauluntekijä Gabe Simon, joka oli mukana kirjoittamassa myös Grandma’s Place -kappaletta.

Smithin mukaan hän pystyy olemaan täysin vapaa ja avoin vain ystäviensä seurassa – ja siksi luottamuksellinen ilmapiiri oli välttämätön sekä terapiamuistiinpanoihin sukeltamisessa että niiden muuttamisessa lauluiksi. Yhdeksi ystäväkseen hän laskee nykyään myös Niall Horanin, joka on levyn ainoa vieraileva artisti kappaleella Drive Safe.

Ystävyydet Horanin ja Ed Sheeranin kaltaisten artistien kanssa eivät kuitenkaan pyöri pelkän musiikin ympärillä. Smith kertoo arvostavansa erityisesti sitä, että keskustelut heidän kanssaan käsittelevät harvoin työtä – sen sijaan puhutaan elämästä, jaksamisesta ja arjesta. Hän muistaa erityisesti Sheeranin lauseen: ”Kun sinusta tulee isompi ja kuuluisampi, et sinä muutu – ihmiset ympärilläsi muuttuvat.” Smith itse kokee olevansa yhä sama Myles kuin kolme, viisi tai kymmenen vuotta sitten, vaikka maailma hänen ympärillään onkin muuttunut nopeasti.

Nopea nousu lavoille – mutta katse sisäänpäin

Smithin uran vauhti näkyy selvästi myös lavoilla. Vuonna 2024 hän esiintyi BBC Introducing -lavan tulokkaana Radio 1:n Big Weekend -festivaalilla kotikaupungissaan Lutonissa. Vain vuotta myöhemmin hän oli jo festivaalin pääesiintymislavalla ja palasi tänä vuonna täysille katsomoille Sunderlandissa – tällä kertaa jakamassa hetken Horanin kanssa.

Silti albumi ei ole kertomus menestyksen portaista, vaan sisäisestä matkasta. Se pureutuu siihen, millaista oli olla Myles Smith ennen merkkipaaluja, palkintoja ja listahittejä – ja mitä kaikkea piti käydä läpi, jotta nykyinen vaihe ylipäätään oli mahdollinen.

Pimeydestä kohti valoa: toivoa ja läsnäoloa

Vaikka suuri osa My Mess, My Heart, My Life -albumista katsoo taaksepäin ja käsittelee vaikeita tunteita, levy ei jää menneisyyteen kiinni. Sen loppupuolella suunta kääntyy kohti toivoa ja nykyhetkeä. Kappaleet kuten Nice To Meet You, Gold ja Stay (If You Wanna Dance) siirtävät fokuksen itsereflektiosta optimismiin, iloon ja läsnäoloon.

Smithille oli tärkeää, että projekti päättyy valoisaan sävyyn. Hän haluaa, että albumin kaari heijastaa hänen live-esiintymisiään: yleisö viedään tunteiden vuoristoradalle, mutta kotiin lähdetään kevyemmällä mielellä. Levy päättyy Gold-kappaleeseen, jonka jälkimaku on nimenomaan toivo. Vaikka hän myöntää vaikuttavansa ajoittain synkältä levyllä, hän kertoo kulkevansa lopulta aina toivon ja ilon kanssa.

Haavoittuvuus, terapia ja uudenlainen reitti menestykseen

Myles Smithin tarina osoittaa, että moderni popmenestys ei enää rakennu pelkästään hittisävelmien ympärille. Haavoittuvuus, mielen hyvinvoinnista puhuminen ja oman tarinan avaaminen ovat nousseet keskiöön – aivan kuten urheilussa ja muilla taiteen aloilla. Samalla tavoin kuin tarina pankkivirkailijasta, joka nousi LinkedInissä rekrytoidusta pelaajasta Kap Verden MM-sensaatioon Espanjaa vastaan, myös Smithin polku näyttää, että epätyypilliset reitit huipulle voivat syntyä rehellisyydestä ja rohkeudesta olla oma itsensä.

Kun terapiamuistiinpanot muuttuvat kappaleiksi ja henkilökohtaisimmat muistot jaetaan miljoonien kuuntelijoiden kanssa, vähenee samalla niiden ihmisten yksinäisyys, jotka kamppailevat samojen tunteiden kanssa. My Mess, My Heart, My Life onkin paitsi Smithin oma kertomus, myös peili, josta moni kuulija voi tunnistaa oman sotkunsa, sydämensä ja elämänsä.

Ei sisällä instagram post:eja