National Portrait Gallery perui videoteoksen Winston Churchill -kiistan jälkeen
Lontoon National Portrait Gallery on vetänyt pois näyttelystään taiteilija Helen Cammockin videoteoksen sen jälkeen, kun teos herätti kiivaan kiistan Winston Churchillin roolista Bengalin nälänhädässä.
Noin 40-minuuttinen videoinstallaatio, jonka nimi oli Persistence, viittasi vuoteen 1943 ja puhui Churchillin kohdalla ”Intian väestön tahallisesta näännyttämisestä nälkään” Bengalin nälänhädän aikana. Arvioiden mukaan nälänhädässä kuoli jopa kolme miljoonaa ihmistä Itä-Intiassa.
Kiista Churchillin roolista Bengalin nälänhädässä
Teos sai aikaan avoimen kirjeen National Portrait Gallerylle. Kirjeen laati historioitsija ja Churchill-elämäkerturi Lord Roberts of Belgravia, ja sen allekirjoitti yli 50 ylähuoneen jäsentä – joukossa myös Churchillin pojanpoika Sir Nicholas Soames.
Avoimessa kirjeessä väitettiin, että teoksen kuvaus Churchillistä oli ”ideologisesti motivoitu purkaus” eikä historiallisesti kestävä tulkinta. Lord Roberts korosti, että Bengalin nälänhädän taustalla olivat muun muassa luonnonkatastrofit, erityisesti taifuuni, ja että Churchill oli sodan aikaisena pääministerinä kehottanut sotakabinettiansa tekemään kaikkensa auttaakseen nälänhädästä kärsiviä sekä pyytänyt viljatoimituksia myös kansainvälisiltä liittolaisilta.
Monet tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että Churchillin politiikka ja Britannian siirtomaahallinnon päätökset pahensivat kriisiä. Historiallinen keskustelu Churchillin vastuusta on jatkunut vuosikymmeniä, ja näkemykset hänen roolistaan vaihtelevat jyrkästi.
Taiteilijan näkökulma: taide ei ole dokumentti
Helen Cammock, Turner-palkittu taiteilija, kertoi BBC:lle ja julkaisemassaan lausunnossa olevansa huolissaan taiteilijoihin ja kulttuuri-instituutioihin kohdistuvasta paineesta. Hänen mukaansa taiteilijoita painostetaan olemaan ”korkeintaan harmittomia ja pahimmillaan hiljaa” kiistanalaisista aiheista.
”En hyväksy tällaista painetta. Kysymysten esittäminen, haastaminen ja historian tutkiminen ovat elintärkeitä terveelle yhteiskunnalle, ja taide on olennainen osa tätä”, Cammock totesi lausunnossaan.
Cammock painotti, ettei hänen työnsä ollut dokumentti, vaan taiteellinen, henkilökohtainen ja akateemiseen tutkimukseen nojaava tulkinta. Hänen mukaansa teos pyrki pohtimaan, ketä historian näyttämöllä kunnioitetaan ja nostetaan jalustalle ja ketkä puolestaan unohdetaan – kenen tarinat kerrotaan ja kenen jäävät kertomatta.
Teoksessa Cammock vertasi myös Oliver Cromwellin 1600-luvun sotaretkiä Irlannissa Churchillin toimintaan Bengalin nälänhädän aikana. Hän kuvasi Cromwellin ”näännyttäneen ihmisiä joukolla” ja totesi tämän olevan ”hieman samanlaista” kuin Churchillin rooli Bengalin tapahtumissa. Juuri nämä rinnastukset olivat monelle kriitikolle liikaa.
National Portrait Galleryn rooli ja päätös
Cammock oli työskennellyt Persistence-teoksen parissa National Portrait Galleryn kanssa vuodesta 2023 alkaen. Videoteos oli osa näyttelyä Artists First: Contemporary Perspectives on Portraiture, jossa nykytaiteilijoita pyydettiin luomaan henkilökuvia ja kommentoimaan museon kokoelmaa omista näkökulmistaan käsin. Teos oli esillä kymmenen kuukauden ajan, ja sen oli alun perin tarkoitus olla nähtävillä elokuuhun asti.
National Portrait Gallery kertoi BBC:lle, että Cammock oli maanantaina päättänyt itse poistaa teoksensa näyttelystä. Galleria ilmoitti kunnioittavansa taiteilijan ratkaisua, mutta totesi samalla ymmärtävänsä niiden mielipiteitä, joita teoksen sisältö loukkasi.
Gallerian mukaan projektin tavoitteena oli antaa taiteilijoille mahdollisuus luoda henkilökohtaisia ja luovia vastauksia museon kokoelmiin. Teosta esiteltiin nimenomaan taiteellisena tulkintana, ei dokumentaarisena esityksenä, ja siinä esitetyt näkemykset eivät välttämättä edustaneet National Portrait Galleryn kantaa.
Samalla museo korosti, että se tunnistaa seinillään esillä olevien historiallisten henkilöiden perinnön, mutta puolustaa myös taiteellista ilmaisunvapautta. Gallerian mukaan kriittinen keskustelu menneisyydestä on olennainen osa sen tehtävää.
Yleisön palaute ja mediakohu
Avoimen kirjeen lisäksi yksi museokävijä teki suoran valituksen galleriaan. BBC:n näkemässä vastauksessa museo puolusti teosta taiteilijan henkilökohtaisena pohdintana, ei historiallisena totuusväitteenä. Tämä ei kuitenkaan hillinnyt mediakeskustelua.
Kiista sai laajaa näkyvyyttä Britannian valtakunnallisissa sanomalehdissä ja muissa medioissa. Julkisuudessa punnittiin sekä Churchill-kuvan poliittista herkkyyttä että taiteen vapautta käsitellä ristiriitaisia historiallisia hahmoja. Tapauksesta tuli nopeasti esimerkki siitä, miten muistipolitiikka, kolonialismin perintö ja nykyajan identiteettikeskustelut törmäävät kulttuurilaitosten seinien sisällä.
Cammock viittasi lausunnossaan myös laulaja Nina Simoneen, joka totesi aikoinaan: ”Taiteilijan velvollisuus on heijastaa omaa aikaansa.” Cammockin mukaan tämä tehtävä tarkoittaa väistämättä myös menneisyyden kriittistä uudelleenarviointia, kysymyksiä ja haastamista – myös silloin, kun kyse on kansallisista sankareista.
Kansalliset ikonit kriittisen katseen alla
Churchill on Britanniassa yksi kiistellyimmistä mutta myös arvostetuimmista historiallisista johtajista. Monille hän on toisen maailmansodan ajan sankari, kun taas toiset nostavat esiin hänen siirtomaapolitiikkaansa ja rasistisia lausuntojaan. Bengalin nälänhätä on yksi keskeinen kiistakohta tässä keskustelussa.
Cammockin teos liittyy laajempaan kansainväliseen kehitykseen, jossa museoita, patsaita ja historiallisia muistomerkkejä tarkastellaan kriittisesti. Samankaltaisia kiistoja on nähty myös Suomessa, kun julkisia hahmoja ja instituutioita arvioidaan uudelleen kolonialismin, rasismin ja vallankäytön näkökulmista. Julkinen keskustelu esimerkiksi joukkoliikenteen käytöksestä ja normien rikkomisesta – kuten tapauksessa, jossa suomalaisstriimaaja jäi kiinni feikkilipun käytöstä bussissa ja tilanne tallentui suorana lähetyksenä – heijastaa samaa ilmiötä: arvojen ja vastuun punnintaa julkisessa tilassa.
Kysymys kuuluu, missä kulkee raja taiteellisen vapauden, historiallisten tosiasioiden ja yleisön kokemuksen välillä. National Portrait Galleryn tapaus osoittaa, että tätä rajaa tullaan jatkossakin testaamaan – usein mediakohun saattelemana.
Ei sisällä instagram post:eja
