CrimeCon paljastaa true crime -fanituksen rajat: kun viihde kohtaa todellisen surun
Las Vegasin kongressikeskuksessa humina ei hiljene hetkeksikään. Satojen myyntipisteiden, podcast-studioiden ja rikosoikeusasiantuntijoiden keskellä kohtaa toisensa kaksi maailmaa: viihteellinen true crime -fanitus ja perheet, joiden elämä on peruuttamattomasti muuttunut väkivallan vuoksi.
CrimeCon on vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa yhteen true crime -harrastajat, sisällöntuottajat, tutkijat, järjestöaktiivit, selviytyjät ja rikosten uhrien omaiset. T-paitoja koristavat iskulauseet kuten ”True Crime And Wine” ja ”I’m Only Here For An Alibi”, ja kävijöiden olalla roikkuvat konferenssin kassit, joissa lukee: ”unsolved crime is a choice” – ratkaisematon rikos on valinta.
Surun kasvot viihteen keskellä
Yhdellä käytävällä, messuosastojen rivien välissä, seisoo Maggie Zingman. Trauma-psykologi ja äiti tuijottaa suoraan eteenpäin, kun ohikulkijat sivuuttavat hänen murhatun tyttärensä valokuvat. Zingmanin tytär Brittany Phillips murhattiin vuonna 2004, eikä tapausta ole vieläkään ratkaistu.
Zingman ei ole luopunut toivosta. Hän on kiertänyt Yhdysvaltoja kymmeniä kertoja räikeän pinkillä ja violetilla teipatussa autossa, jonka kyljet huutavat maailmalle hänen tyttärensä tarinaa. CrimeCon on yksi hänen pysäkeistään – paikka, jossa hän voi kertoa Brittanyn tapauksesta tuhansille ihmisille yhdellä kertaa.
Silti hän näkee tapahtuman ristiriitaisuuden: lavalla ja käytävillä puhutaan todellisista tragedioista, mutta samalla rakennetaan yleisöä ja tehdään liiketoimintaa.
”Se on tasapainoilua”, Zingman sanoo. ”En saisi 8 000 ihmistä kuulemaan tarinastani, jos tätä ei olisi.”
True crime -buumin nousu – ja sen pimeä puoli
Yhdysvallat on elänyt true crime -huumaa jo yli vuosikymmenen. Asiantuntijat nostavat käännekohdiksi muun muassa vuoden 2014 podcast-ilmiön Serial sekä dokumenttisarjat The Jinx ja Making a Murderer vuodelta 2015. Ne toivat rikoskertomukset valtavirtaan ja tekivät murhista, katoamisista ja oikeusprosesseista maailmanlaajuista viihdettä.
CrimeCon on kasvanut samaa tahtia genren kanssa. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2017 ja keräsi noin 800 kävijää. Vuonna 2018 osallistujia oli jo 2 400, ja tapahtuman perustajan Kevin Balfen mukaan tänä vuonna paikalle saapui noin 6 500 ihmistä. Osa maksoi VIP-kokemuksesta yli 1 600 dollaria.
Suosion rinnalla on kasvanut myös kritiikki. Monet huomauttavat, että true crime -sisältö keskittyy usein rikoksentekijöihin, ei uhreihin. Lisäksi esiin nousee kysymys: missä kulkee raja tiedonvälityksen ja toisten kärsimyksellä rahastamisen välillä?
CrimeConin pitkäaikaiset kävijät sanovat, että tapahtuma yrittää tietoisesti pysyä oikealla puolella rajaa – ainakin paremmin kuin moni muu true crime -tuote.
”Uhrin hyväksikäyttö ei ole uhrin puolustamista”
Gabby Petiton vanhemmat, jotka menettivät tyttärensä tämän poikaystävän tekemän henkirikoksen seurauksena, ovat paikalla omalla osastollaan. Heidän T-paidoissaan lukee: ”Victim exploitation does not equal victim advocacy” – uhrin hyväksikäyttö ei ole uhrin puolustamista.
Perhe käyttää CrimeConia alustana Gabby Petito Foundation -säätiölleen, joka tukee kadonneiden ihmisten etsintää ja perheväkivallan ennaltaehkäisyä. Gabby Petiton tapaus nousi aikoinaan valtakunnalliseksi uutiseksi ja käynnisti laajan etsintäoperaation.
”Jo ensimmäisenä vuonna, kun tulimme tänne, näimme, miten tapahtuma on kehittynyt siinä, ketkä päättävät osallistua”, kertoo Gabbyn isä Joe Petito, joka saapui CrimeConiin ensimmäistä kertaa vuonna 2023. Hän mainitsee esimerkkeinä kansallisia järjestöjä, kuten National Center for Missing and Exploited Children ja Black and Missing Foundation, jotka käyttävät CrimeConia vaikuttamiskanavana.
Petiton mielestä tapahtuma tekee ”todella hyvää työtä tasapainotellessaan” viihteellisyyden ja uhrien kunnioituksen välillä sekä korostaessaan vaikuttamistyötä hyväksikäytön sijaan.
Yleisö, joka väittää välittävänsä
Perustaja Kevin Balfe sanoo, että vuosien varrella tapahtumaan on saapunut ihmisiä, jotka odottavat löytävänsä sarjamurhaajafanitusta ja sensaatiohakuisuutta – ja pettyvät.
”He tajuavat hyvin nopeasti, ettei tämä tapahtuma ole heitä varten”, Balfe kertoo. ”Olemme lopulta onnistuneet kokoamaan yleisön, joka todella välittää.”
Jo sisääntuloportin vieressä kävijöitä tervehtii seinä, joka on täynnä kadonneiden henkilöiden ilmoituksia. Vieressä on opaste: ”8 yksinkertaista sääntöä eettiselle true crime -fanille”. Vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä taas on myymälä, joka myy CrimeCon-logolla varustettuja lahjatavaroita, shottilaseja ja 80 dollarin huppareita. Käytävillä työntekijät kannustavat ilmoittautumaan jo ensi vuoden tapahtumaan tai CrimeCon-risteilylle.
Teema näkyy myös pukeutumisessa. Yksi nainen kulkee paikalla tiukoissa ”crime scene” -teippilegginseissä, toiset esittelevät itse tekemiään rikospaikkateipistä ommeltuja laukkuja, joiden vuorikankaassa on veriroiskeprinttiä.
Miksi true crime vetää erityisesti naisia?
Valtaosa CrimeConin yleisöstä on naisia. Monet heistä jonottavat saadakseen yhteiskuvan tunnettujen podcast-juontajien ja tv-kasvojen, kuten Nancy Gracen, kanssa. Nancy Grace on tapahtumassa jakamassa näkemyksiään muun muassa Nancy Guthrien katoamistapauksesta.
Toiset asettuvat jonoon tavatakseen Kaylee Goncalvesin vanhemmat. Kaylee oli yksi Idahon yliopisto-opiskelijoista, jotka murhattiin – syytettynä on Bryan Kohberger. Jotkut maksavat lisäksi lisämaksun Clue Awards -gaalaan, jossa palkitaan vuoden parhaita true crime -sisältöjä. Tänä vuonna ”Crimefighter of the Year” -palkinto annettiin kolmelle Jeffrey Epstein -tapauksen selviytyjälle ja heidän perustamalleen järjestölle.
Monet kävijät kertovat tulevansa paikalle ”intrigin” vuoksi. Ruth-Ann Labrecque, 52, on matkustanut Maine’sta jo kuudetta kertaa CrimeConiin tätinsä Roberta Randallsin, 67, kanssa. He kertovat tutustuneensa true crimeen jo lapsena – Labrecquen isoäidin, Randallsin äidin, ansiosta. Tänäkin vuonna he jonottavat myymälän varhaista sisäänpääsyä ja arvioivat käyttäneensä matkaan noin 3 000 dollaria kumpikin.
Curiosityn lisäksi monia vetää tapahtumaan turvallisuushuolet. Idaho’sta kotoisin oleva 53-vuotias Brandi Barrett Elkins sanoo, että true crime -tarinoiden kautta hän yrittää oppia tunnistamaan vaaratilanteita.
”Haluat ymmärtää, mitä tapahtui, jotta osaisit tunnistaa sen itse”, Elkins sanoo ja viittaa tunnettuun sarjamurhaaja Ted Bundyyn. ”Jos joku tulisi luokseni käsi paketissa ja pyytäisi apua veneen lastaamisessa, aka Ted Bundy, sanoisin vain: ’Mmm, sori tyyppi.’”
Illinoisista saapunut opettaja Amy Dixon pohtii, että hänen oma kiehtoutumisensa saattaa juontaa siitä, että hän haluaa varmistaa ”tietävänsä kaikki asiat, joita voisi tehdä, jos se joskus sattuisi omalle kohdalle”. Kolmen lapsen äitinä hän on kehittänyt oppilailleen jopa CSI-kesäleirin ja muistuttaa, että ”se voi tapahtua missä tahansa”.
Dixon käy CrimeConissa jo kolmatta kertaa – ja on korottanut lippuluokkaansa joka vuosi. Tällä kertaa hän maksoi noin 1 200 dollaria ”platinapassista”, jonka sai alennuksella. Mies on mukana Vegasissa, mutta viettää aikansa pokeripöydissä, kun vaimo syventyy rikostapauksiin.
True crime -fanista aktiiviksi
71-vuotias texasilainen Jim McConnell on yksi harvoista mieskävijöistä. Hän on saapunut paikalle vaimonsa Susanin kanssa, joka toimii nuorisopastorina.
”Hän on saanut minut katsomaan 20/20:aa ja Datelinea”, Jim naurahtaa. ”En tuntenut puoliakaan ihmisistä täällä, mutta kun aloin kuunnella heitä, se oli hämmästyttävää. Olen nauttinut todella paljon.”
Susan McConnell on haaveillut CrimeConiin osallistumisesta jo vuosia. Häntä kiinnostaa genren lisäksi mahdollisuus nostaa esiin paikallista selvittämätöntä rikosta: Missy Beversin kirkkomurhaa, joka tapahtui lähellä McConnellien kotia. Missyn kuva on painettu Susanin T-paitaan.
”Toivoin, että voisin puhua joillekin podcasteille hänen tapauksestaan”, Susan kertoo. ”Olen iloinen, että hän saa täällä lisää näkyvyyttä.”
Indiana’sta kotoisin olevalle Greg Wallacelle ensimmäinen CrimeCon on sekä uuvuttava että toivoa herättävä kokemus. Hänen 23-vuotias tyttärensä katosi lähes kahdeksan vuotta sitten, ja Wallace kertoo näyttävänsä sokkoutuneelta tapahtuman ensimmäisenä kokonaisena päivänä.
”Kärsin PTSD:stä siitä lähtien kun hän katosi, ja isot väkijoukot sekä melu ovat ajaneet minut äärirajoilleni”, hän sanoo. Wallace pitää päällään T-paitaa, jossa hänen tyttärensä Brittanyn kuvaa ympäröi auringonkukista muodostettu sydän. ”Mutta olen todella iloinen, että tulin, koska olen saanut hänen nimensä nyt globaalisti esille. Se antaa minulle lisää toivoa.”
Kun uhrien omaisistakin tulee ”julkkiksia”
CrimeConissa on kiistatta omat julkkiksensa – ja se koskee myös uhrien perheitä. Maggie Zingman on nähnyt tämän hierarkian läheltä. Hän kertoo, että toisessa CrimeConissaan Nashvillessä hänelle tuli ”epämukava olo”, kun ihmiset kulkivat hänen ohitseen tunnistaakseen mieluummin kuuluisampien tapausten omaisia.
”Näin heidän suustaan: ’Kuka tuo on?’” Zingman muistelee. ”Ajattelin, että en tiedä pystynkö tähän, koska tämä on hyvin kaupallista.”
Vuosien myötä hän on kuitenkin oppinut olemaan ottamatta sitä henkilökohtaisesti ja keskittymään siihen, että tapahtuma tarjoaa lavan hänen tyttärensä tarinalle. Samalla hän arvostaa sitä, että CrimeCon on hänen mielestään kehittynyt uhrikeskeisempään suuntaan.
Kristi ja Steve Goncalves – Idahon yliopisto-opiskelija Kayleen vanhemmat – kuuluvat selvästi tapahtuman ”julkkiskategoriaan”. Monet kävijät jännittävät, mitä sanoa heille sovituissa tapaamisissa. Vanhemmat kertovat saaneensa ”tulvan verran rakkautta” ja suunnittelevat jo palaavansa ensi vuonna oman osaston kanssa Murder Has a Name -säätiölleen, joka kerää varoja DNA-tutkimuksiin.
”Et voi voittaa sitä, millaisia ihmisiä täällä on”, Kristi sanoo. ”Median edustajat, täällä olevat kansalaiset, true crime -perheet.”
Eettinen true crime -fani – onko se edes mahdollista?
Yksi ensikertalaisista, 56-vuotias kalifornialainen Nicole Earnest-Payte, on sekä seksuaalirikoksen selviytyjä että puhuja. Hän joutui kuuluisan ”NorCal- raiskaajan” uhriksi kotonaan ja odotti 27 vuotta oikeutta. Hänen mielestään CrimeCon kärsii osittain maineestaan, koska sen nimi muistuttaa Comic Conia – valtavaa scifi- ja supersankarikonventiota.
”Ihmiset ajattelevat, että tämä on vain joukko murhaan pakkomielteisesti suhtautuvia ihmisiä”, hän sanoo. ”En kuitenkaan usko, että siitä on tässä kyse.”
Earnest-Payten mielestä CrimeCon on ennen kaikkea paikka, josta ihmiset voivat lähteä kotiin opittuaan jotakin ihmisen käyttäytymisestä, rikosten tutkimisen monimutkaisuudesta ja oikeusprosessien todellisuudesta.
”Se on avain siihen, ettei tämä lipsu joksikin vastenmieliseksi”, hän sanoo. ”On todella tärkeää, että fanit ymmärtävät: nämä ovat oikeita ihmisiä, oikeita elämiä, oikeita vanhempia, oikeita lapsia, oikeita puolisoita, joiden elämä on täysin murskattu.”
True crime Suomessa – mitä voimme oppia CrimeConista?
Vaikka CrimeCon järjestetään Yhdysvalloissa, sen herättämät kysymykset koskettavat myös suomalaisia true crime -kuluttajia. Podcastit, dokumentit ja rikosjutut ovat suosittuja myös Suomessa, ja sama eettinen jännite on läsnä: voiko oikeista rikoksista kertoa niin, ettei uhrien ja omaisten kärsimyksellä viihdytetä muita?
Kaikkialla maailmassa urheilusta, viihteestä ja rikoksista kertova media tasapainoilee yleisön kiinnostuksen ja eettisen vastuun välillä. Esimerkiksi urheilun puolella on nähty, miten paine, yleisön reaktiot ja julkinen huomio voivat kääntyä yksilöä vastaan tai hänen puolelleen. Tästä muistuttaa tuore golfmaailman esimerkki, jossa Wyndham Clark kesti New Yorkin buuaukset ja nousi lopulta US Open -mestariksi. Vaikka kyse on täysin eri ilmiöstä kuin CrimeCon, molemmissa taustalla on sama kysymys: miten yleisö käyttää valtaansa – tukena vai paineena?
CrimeConin seinälle ripustetut ”8 sääntöä eettiselle true crime -fanille” tiivistävät olennaisen: muista, että jokaisen tapauksen taustalla on ihminen, joka ei valinnut tulla osaksi viihdettä. Fanitus voi olla empaattista ja tietoista – tai tunteetonta kulutusta. Valinta on lopulta katsojan ja kuuntelijan.
Ei sisällä instagram post:eja
