Gregor Townsend vastaa kritiikkiin – kahdeksan vuotta Skotlannin rugbymaajoukkueen johdossa suurennuslasin alla
Skotlannin rugbymaajoukkueen päävalmentaja Gregor Townsend asteli median eteen Edinburghin Oriam-keskuksessa rauhallisen oloisena, vaikka ilmapiiri oli kaikkea muuta kuin lämmin. Ulkona pakkanen kiristyi ja sisällä haastatteluhuoneessa tunnelma oli kireä – etenkin sen jälkeen, kun Skotlanti oli jälleen kerran sortunut murtumaan paineen alla.
“Olen täällä vastaamassa mihin tahansa”, Townsend ilmoitti itsevarmasti. Käytännössä keskustelu kuitenkin pyöri paljon vähemmän tulevan Tongan kohtaamisen ja paljon enemmän syksyn epäonnistumisten ympärillä – erityisesti haaskatun mahdollisuuden ympärillä Uutta-Seelantia vastaan sekä romahduksen, jossa Skotlanti menetti 21–0-johdon Argentiinaa vastaan.
Kahdeksan vuotta peräsimessä – onko Townsend tehnyt tarpeeksi?
Townsend on ollut Skotlannin päävalmentajana yli kahdeksan vuotta. Tänä aikana on nähty yksittäisiä suurvoittoja ja loistavia jaksoja otteluissa, mutta ei sellaista jatkuvaa kehitystä, joka nostaisi Skotlannin todelliseksi mestarikandidaatiksi Six Nations -turnauksessa tai maailman huipulle.
Syksyn ottelusarjassa Skotlanti on kärsinyt kaksi raskasta tappiota. Viime vuosien saldo on karu: kolmessa neljästä viimeisestä Six Nations -turnauksesta Skotlanti on voittanut vain kaksi ottelua viidestä, ja kahdesta peräkkäisestä MM-kisasta joukkue on pudonnut jo alkulohkossa. Vuoden 2023 MM-kisoissa Skotlanti sai Springbokseja vastaan vain kolme pistettä ja hävisi myöhemmin Irlannille ottelussa, jossa vastustaja karkasi 36–0-johtoon.
Townsendin aikana on ollut vain lyhyitä jaksoja, jolloin on aidosti tuntunut siltä, että Skotlanti on matkalla kohti jotain suurempaa. Usein hyvä vire on katkennut, kun paine on kasvanut ratkaisuhetkillä.
Kysymys, jota ei voi välttää: pitäisikö valmentajaa vaihtaa?
Murrayfieldillä kuultiin viikonloppuna buuauksia – asia, joka on perinteisesti ollut hyvin harvinaista Skotlannin kotiyleisöltä. Taustalla kytee kysymys, jota moni ei enää kierrä: onko Townsend ollut tehtävässään jo liian kauan?
Kun häneltä kysyttiin suoraan, onko kahdeksan vuotta riittävä aika, vastaus oli lyhyt: “Se on teidän mielipiteenne.” Townsend pysyi koko ajan asiallisena ja hillittynä, mutta kysymykset olivat suoria ja sävy ajoittain armoton.
Townsend puolusti työtään korostamalla joukkueen pelillistä tasoa: “Olen nähnyt joukkueen pelaavan parasta rugbya näiden kahdeksan vuoden aikana juuri viimeisten kahden–kolmen viikon aikana. Olemme erittäin pettyneitä, ettemme voittaneet Uutta-Seelantia ja Argentiinaa, mutta loimme tarpeeksi tilanteita Uutta-Seelantia vastaan, ja olimme 21–0 johdossa Argentiinaa vastaan. Jotta pääsemme tuollaisiin asemiin, joukkue suorittaa erittäin hyvin – siihen asti.”
Juuri tuo “siihen asti” on ongelman ydin. Skotlanti voi olla erinomainen 20–40 minuutin jaksoissa, mutta ei pysty pitämään tasoaan loppuun saakka. Pelit eivät lopu silloin, kun Skotlanti on parhaimmillaan, vaan vasta 80 minuutin kohdalla – ja aivan liian usein ratkaisevat hetket kääntyvät vastustajalle.
Buuaukset Murrayfieldillä – “pettymyksen huokaus” vai selvä viesti?
Kysyttäessä, kuuliko hän kotiyleisön buuaukset loppuvihellyksen jälkeen, Townsend yritti pehmentää tulkintaa: “Kyllä, aistimme pettymyksen, se oli kuin pettymyksen huokaus.”
Monen mielestä kyse ei kuitenkaan ollut vain huokauksesta vaan selkeästä protestista. Townsend painotti, että kukaan ei kärsi tappioista yhtä paljon kuin joukkue itse: “Tunsimme sen kaikki. Mutta joskus juuri nuo kipeimmät hetket hitsaavat ryhmän vahvemmaksi.”
Hän vakuutti, että motivaatio jatkaa ei ole heikentynyt – päinvastoin: “Kyllä, ehkä jopa enemmän kuin ennen. Tämän viikon aikana olen tuntenut jotain erilaista pelaajien ja valmennuksen välisessä keskustelussa. Sunnuntai-ilta oli kivulias, ja maanantaina viimeisen 20 minuutin läpikäyminen oli kivuliasta. Mutta epäonnistumiset ja se, miten niihin reagoit, tekevät sinusta sen joukkueen, joksi voit tulla.”
Henkinen kantti ratkaisevissa hetkissä – Skotlannin akilleenkantapää
Skotlannin ongelma ei ole se, etteikö joukkue pystyisi haastamaan maailman parhaita. Ongelma on se, ettei se kestä paineen alla loppuun asti. Argentiinaa vastaan 21–0-johto suli käsistä, ja Uutta-Seelantia vastaan loistava takaa-ajo 17–17-tilanteeseen ei riittänyt, kun ratkaisuhetket koittivat.
Townsendin mukaan viimeisten minuuttien romahdus ei ole “rutiininomaista”: “En sanoisi, että se on toistuvaa. Viimeiset 20 minuuttia eivät olleet riittävän hyviä, mutta esitystaso on ollut korkealla viime viikkoina.”
Silti historia ei ole Townsendin puolella. Viime vuosina on nähty useita otteluita, joissa Skotlanti on menettänyt johtoaseman tai päästänyt vastustajan takaisin peliin: Italia on noussut takaa ohi, Wales on herännyt lähes toivottomasta tilanteesta ja nyt Argentiina ja Uusi-Seelanti ovat kääntäneet pelit edukseen. Monen kannattajan silmissä kyse ei ole yksittäisistä sattumista vaan toistuvasta henkisestä haavoittuvuudesta.
Townsendin puolustus: joukkue on paremmassa paikassa kuin koskaan
Vain muutama viikko sitten Townsend julisti BBC Scotlandille, että joukkue on hänen aikanaan paremmassa kokonaisvaltaisessa tilassa kuin koskaan aiemmin. Tähän hän viittaa edelleen:
- Testikokemusta on enemmän kuin aiemmin
- pelaajamateriaali on laajempi ja laadukkaampi
- fyysinen voimataso ja “power game” on parantunut
- monet pelaajat voittavat seurajoukkueissaan merkittäviä titteleitä
- britti- ja irlantilaisleijonissa on nähty ennätysmäärä skotlantilaisia
Townsend uskoo yhä, että nämä tekijät kertovat suunnan olevan oikea, vaikka tulokset – erityisesti otteluiden ratkaisuhetkillä – eivät tue väitettä yhtä vakuuttavasti.
Kannattajat yhä mukana – vai vain tottuneet pettymyksiin?
Kritiikin keskellä Townsend nostaa esiin toisen näkökulman: yleisömäärät. Hänen mukaansa lippujen myynti on jopa kasvanut viimeisimmän tappion jälkeen: “Meillä on ollut piikki Tongan otteluun, enkä usko, että kaikki liput on ostettu Tongasta käsin.”
Hänen tulkintansa mukaan tämä kertoo uskollisesta kannattajakunnasta, joka haluaa yhä uskoa joukkueeseen. Toiset taas näkevät tilanteen toisin: skotlantilaiset rugbyfanit ovat tottuneet pettymyksiin, mutta rakastavat lajia ja maajoukkuetta niin paljon, etteivät hylkää sitä, vaikka tulokset takkuavat.
Townsendin viesti on silti selkeä: “Meillä ei ole oikeutta voittaa jokaista maailman joukkuetta – mutta uskomme, että voimme. Kannattajat ja pelaajat voivat odottaa, että tällä pelaajamateriaalilla pystymme haastamaan maailman parhaat.”
Tosiasia kuitenkin on, että Skotlannin voittoprosentti korkeammin rankattuja maita vastaan on pitkään ollut heikko. Joukkue on tällä hetkellä maailmanlistalla yhdeksäntenä, vaikka se oli viidentenä juuri ennen edellistä MM-turnausta. Pelkkä “kilpailukykyinen” ei enää riitä, kun tulokset eivät käänny voitoiksi.
Pudotukset pelin sisällä – miten Townsend selittää ne?
Kun Townsendilta kysytään, miksi otteluiden sisällä nähdään niin jyrkkiä heilahteluja – miksi Uusi-Seelanti pääsee hallitsemaan lopun, miksi Argentiina nousee 21–0-tappioasemasta, miksi Italia ja Wales ovat kyenneet palaamaan peliin lähes mahdottomasta tilanteesta – vastaus on yksinkertainen: “Se on rugbya, se on urheilua.”
Hän muistuttaa, että myös maailman huiput kokevat vaikeita jaksoja: “Uusi-Seelanti oli meitä vastaan 20–30 minuutin jakson täysin ilman palloa. Argentiina oli 21–0 tappiolla. Näin käy parhaillekin. Meidän täytyy vain löytää keinot kääntää momentumi takaisin itsellemme, kun se alkaa valua vastustajalle.”
Kysymys kuuluu, kuinka kauan samaa selitystä voidaan käyttää. Lopputulos on silti ratkaiseva – ja liian usein Skotlanti on ollut joukkue, joka pelaa näyttävästi hetkittäin, mutta ei kestä loppuun saakka.
Onko Townsendin kaudelle tulossa arviointi?
Kysyttäessä, odottaako hän henkilökohtaista arviointia syksyn jälkeen, Townsend vastaa: “En tiedä. Arvioimme jokaisen kampanjan, mutta siitä pitäisi kysyä joltakulta muulta.”
Toistaiseksi Murrayfieldin johdosta ei ole kuulunut selkeitä vastauksia. Jännite on ilmeinen: Townsend uskoo yhä, että Skotlanti on oikealla tiellä, mutta tulokset ja kannattajien reaktiot kertovat toisenlaista tarinaa. Kyseessä on synkkä pattitilanne, josta ulospääsy vaatii joko selvän urheilullisen nousun – tai ratkaisevan muutoksen valmennuksessa.
Kontekstia kotimaiselle urheilukeskustelulle
Myös suomalaisessa urheilukeskustelussa pitkät valmennuspestit ja joukkueen henkinen kantti ovat toistuvia puheenaiheita. Kansainvälisessä rugbyskenessä Skotlannin tilanne toimii esimerkkinä siitä, miten vaikeaa on murtaa “lähes onnistuttiin” -kierre, kun paine kasvaa ja odotukset nousevat.
Samalla tavalla kuin kotimaisessa julkisuudessa seurataan urheilijoiden ja julkisuuden henkilöiden elämää tarkasti – esimerkiksi kansanedustaja Sheikki Laakson ja aikuisviihdetähti Sandra Bayn yhteiset hetket Helsingin yössä herättivät laajaa keskustelua – myös Skotlannissa median ja fanien huomio kohdistuu voimakkaasti maajoukkueen valmentajaan, kun tulokset eivät vastaa odotuksia.
Skotlannin rugbymaajoukkueen tulevat ottelut, mukaan lukien Tongan kohtaaminen Scottish Gas Murrayfieldillä, näyttävät, onko Townsendin puhe henkisestä kasvusta ja kivuliaista oppitunneista todellista kehitystä – vai pelkkää selittelyä pitkän projektin päätepysäkillä.
Ei sisällä instagram post:eja
