Leah Williamson paljastaa: hetki, jolloin aioin lopettaa jalkapallon – ja miten elämä muuttui
Englannin maajoukkuekapteeni ja Arsenalin pitkäaikainen tähti Leah Williamson on voittanut lähes kaiken, mitä naisten jalkapallossa voi voittaa. Silti hänen uransa oli teini-iässä lähellä päättyä kokonaan. Uudessa The Football Interview -sarjassa Williamson kertoo avoimesti uransa käännekohdista, epävarmuudesta, perheen merkityksestä ja elämästä jalkapallon ulkopuolella.
The Football Interview – sarja, joka näyttää pelaajan ihmisenä
The Football Interview on BBC:n uusi haastattelusarja, jossa urheilun ja viihteen suurimmat nimet keskustelevat juontaja Kelly Somersin kanssa rohkeasti ja syvällisesti jalkapallosta – mutta ennen kaikkea elämästä sen ympärillä. Sarja pureutuu mielenmaisemaan, motivaatioon, uran huippuhetkiin ja henkilökohtaisiin oivalluksiin.
Haastattelut julkaistaan viikonloppuisin BBC iPlayerissa, YouTubessa, BBC Soundsissa ja BBC Sportin verkkosivuilla. Tällä viikolla Leah Williamsonin jakso nähdään lisäksi BBC Onella myöhisillassa.
Lapsuus, ensimmäiset potkut – ja kivulias alku
Williamsonin ensimmäinen muisto jalkapallosta ei liity nurmikenttään, vaan voimistelusalin reunalle. Viisi–kuusivuotiaana hän odotti vanhempiaan treenien jälkeen, kun valmentaja – intohimoinen futisfani – otti esiin pehmeän pallon. Vasta paikallinen juniorijoukkue toi jalkapallon kunnolla hänen elämäänsä.
Ensimmäinen seura oli Scots Youth FC, jossa Williamson oli ainoa tyttö. Joukkueen sisällä hän tunsi olonsa suojelluksi, mutta vastustajien vanhemmat tekivät pelaamisesta ajoittain raskaampaa. Huudot tyyliin ”älä anna tytön tehdä tuota sinulle” olivat arkipäivää. Ironista kyllä, juuri tämä tyttö nousi myöhemmin Englannin kapteeniksi ja Euroopan mestariksi.
Williamsonin äiti muistelee kuitenkin alkua kivuliaana – ei siksi, että tytärtä olisi kohdeltu huonosti, vaan koska peli ei ollut vielä erityisen näyttävää. Leah itse kertoo potkineensa palloa varvaspotkuilla ja oppineensa kunnollisen laukauksen vasta noin kymmenvuotiaana. Viesti nuorten pelaajien vanhemmille on selvä: lahjakkuus ei aina näy heti.
15-vuotiaana lähellä luovuttaa – ratkaiseva keskustelu äidin kanssa
Teini-iässä Williamson alkoi epäillä, kannattiko jalkapalloon panostaa enää täysillä. Noin 15-vuotiaana hän kävi äitinsä kanssa keskustelun, joka muutti kaiken. Pitkien matkustusten, kustannusten ja epävarman tulevaisuuden keskellä hän sanoi äidilleen harkitsevansa lopettamista.
Tuolloin naisten jalkapallo ei ollut vielä ammattimaista, eikä ura vaikuttanut varmalta. Isä uskoi silti lujasti, että tytär ansaitsisi vielä palkkaa pelaamalla. Leah itse oli pragmaattisempi ja murehti sitä, ettei ollut joukkueensa äänekkäin tai näkyvin pelaaja. Kun jotkut joukkuekaverit saivat keskusteluja seuran edustusjoukkueen kanssa, Williamson koki, ettei sama ovi ollut hänelle avoinna. ”Ajattelin realistisesti, ettei tämä ehkä ole minua varten”, hän kuvailee.
Äidin suoraviivainen vastaus – ”kerro se sitten itse valmentajille” – pakotti hänet katsomaan tilannetta uudestaan. Pelko päätöksen seurauksista sai hänet jatkamaan. Jälkikäteen katsottuna se oli yksi hänen uransa tärkeimmistä hetkistä.
Arsenal, ammattilaissopimus ja päätös jättää yliopisto
Kun Williamson lopulta murtautui Arsenalin edustusjoukkueeseen, epävarmuus ei silti kadonnut heti. Hän eteni askel askeleelta ja seurasi, mihin ura veisi. Todellinen sitoutumisen hetki tuli, kun hän päätti olla lähtemättä yliopistoon ja keskittyä jalkapalloon täysipainoisesti.
18-vuotissyntymäpäivänään Williamson allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Arsenalin kanssa. Vaihtoehtona olisi ollut siirtyminen Yhdysvaltoihin stipendin perässä – polku, jonka monet eurooppalaiset pelaajat olivat valinneet. Lapsuuden elokuvasuosikki Bend It Like Beckham teki amerikkalaisesta yliopistounelmasta houkuttelevan, mutta Englannissa kehittyvä naisten sarja sai hänet jäämään. ”En halunnut lähteä, kun peli täällä alkoi juuri kunnolla nousta. Tuntui liian jännittävältä olla osa tätä”, hän sanoo.
Katkera sivuaskel maajoukkueunelmassa – ja uusi liekki
Yksi uran merkittävimmistä käännekohdista oli vuoden 2015 MM-kisojen ympärillä. Hyvän kauden Arsenalissa pelannut Williamson oli herättänyt huomiota, ja Englannin silloinen päävalmentaja Mark Sampson oli suunnitellut ottavansa hänet mukaan kisaleirille. Hetkeä aiemmin tullut loukkaantuminen muutti kuitenkin kaiken.
Sampson soitti kertoakseen, että Williamson olisi muuten ollut mukana valmistavassa ryhmässä, mutta nyt mahdollisuus siirtyy tulevaisuuteen. Kutsu ei toteutunut, ja pelaaja jäi miettimään, oliko suuri tilaisuus mennyt ohi. Juuri tuo pettymys sai hänet ymmärtämään, kuinka paljon hän todella välitti maajoukkueesta. Sen sijaan, että hän olisi vain odottanut asioiden tapahtuvan, hän päätti alkaa todella jahdata paikkaansa. Sittemmin tullut Englannin A-maajoukkuekutsu muutti unelman uraksi.
Euro 2022: finaali, joka muutti jalkapallon maiseman
Jos Williamson saisi elää uraltaan uudelleen vain yhden ottelun, se olisi EM-finaali vuodelta 2022 Wembleyllä. Hän kuvailee tunnetta jo pelaajatunnelissa: kuin olisi pelissä, jossa ”vain tietää voittavansa”. Vaikka vastustaja tasoitti ja ottelu venyi jatkoajalle, sisäinen varmuus pysyi. Yli 90 000 katsojaa teki tunnelmasta ainutlaatuisen.
Jälkikäteen Williamson on todennut, että Euro 2022 ”muutti jalkapallon maiseman”. Se ei ollut vain ensimmäinen suuri pokaali vuosikymmeniin Englannille, vaan myös historiallinen hetki naisten jalkapallolle. Hän uskoo, että maa oli valmis tarttumaan mahdollisuuteen, ja mestaruus toimi katalysaattorina lajin kasvulle – aivan kuten monet muutkin globaalit kehityskulut, joissa teknologia, analytiikka ja jopa tekoäly ovat alkaneet muuttaa sekä huippu-urheilua että kansainvälistä yhteistyötä.
Joukkueen sisällä on yhteinen ymmärrys siitä, ettei samanlaista tunnetta ehkä enää koskaan koeta. Se oli niin poikkeuksellisen suuri hetki, että se muokkasi pelaajien elämää pysyvästi – sekä julkisuuden että odotusten tasolla.
EM-kulta 2025 ja kivulias finaali
Myöhemmissä arvokisoissa tunnelma oli erilainen. Williamson kertoo, että vuoden 2025 EM-turnauksessa hän oli finaalin loppua kohden pahasti loukkaantunut ja joutui käymään läpi henkisen kestävyyden koetta: ”Olet kunnossa, olet kunnossa, olet kunnossa”, hän toisteli itselleen. Se oli jyrkässä ristiriidassa Euro 2022 -turnauksen lähes haavoittumattoman tunteen kanssa.
Perhe: tuki, realismi ja jalat maassa
Kasvaessaan Williamson oli omien sanojensa mukaan ”hieman sietämätön” – itsevarma esiintyjä, joka omisti tilan, johon astui. Serkkujen mukaan hän oli peloton ja vahvaluonteinen, mutta samalla harkitseva ja sääntöjä noudattava lapsi.
Perhe on kulkenut mukana koko matkan. Vanhemmat jakavat aikansa Leah’n ja hänen veljensä välillä, joka pelaa kotikaupungin joukkueessa. Isä pitää tytärtään ”parhaana asiana sitten viipaloidun leivän”, kun taas äiti on ollut aina rehellisen suorasukainen ja tarvittaessa armotonkin palautteessaan. Tämä yhdistelmä kannustusta ja realismia on auttanut Williamsonia pitämään jalat maassa urheilumaailman paineiden keskellä.
Elämä jalkapallon ulkopuolella: musiikki, teatteri ja muoti
Vapaapäivinä Williamson pyrkii tietoisesti irrottautumaan jalkapallosta. Hän uskoo, että nopea ”moodin vaihto” on taito, joka auttaa palaamaan kentälle raikkaana. Ihannevapaapäivään kuuluu herääminen ilman herätyskelloa, konsertti, teatteriesitys tai elokuvailta sekä hyvä illallinen.
Musiikki on hänelle tärkeä pakopaikka, koska sen parissa jalkapallo ei tunge mieleen. Hän on palannut myös pianonsoiton pariin hankkimalla kotiin uuden kosketinsoittimen. Taiteet ja kulttuuri tarjoavat vastapainon tiukasti aikataulutetulle huippu-urheilijan arjelle.
Myös muoti on iso osa Williamsonin identiteettiä. Kentällä hän pukeutuu ”työunivormuun”, mutta vapaalla hän haluaa pukeutua tavalla, joka saa hänet tuntemaan olonsa hyväksi ja antaa mahdollisuuden ilmaista itseään. Tyyli on hänelle tapa kertoa tarinaa ilman sanoja.
Henkilökohtainen puoli: lojaalius ja oman tilan suojeleminen
Williamson kuvaa itseään äärimmäisen lojaaliksi. Uskollisuus näkyy sekä pitkässä seurajoukkueurassa Arsenalissa että suhteessa perheeseen, ystäviin ja kumppaniin. Hän on valmis tekemään lähes mitä tahansa ”omien ihmistensä” eteen.
Ulkopuolelta hänestä voidaan joskus saada etäinen tai varautunut kuva, koska hän suojelee tarkasti omaa tilaansa ja yksityisyyttään. Joukkuetoverit naljailevat välillä hänen vakavasta ilmeestään, mutta todellisuudessa kyse on keskittymisestä ja rajojen asettamisesta. Sosiaalisen median hän on rakentanut siten, ettei näe sellaista, mikä kuormittaa turhaan.
Vielä yksi tavoite: maailmanmestaruus
Kaiken saavutetun jälkeen yksi pokaali puuttuu edelleen – maailmanmestaruus. Williamson sanoo suoraan, että se on hänen uransa ”viimeinen iso tavoite”. Sama haave toistuu myös muiden Leijonattarien, kuten Lucy Bronzen, puheissa.
Maailmanmestaruuden tavoittelu on entistä vaikeampaa, koska naisten jalkapallon taso on noussut nopeasti ja huippumaita on enemmän kuin koskaan. Juuri se kuitenkin lisää halua voittaa. Williamson vitsailee joskus espanjalaiselle joukkuekaverilleen Mariona Caldenteylle mahdollisesta pokaalinvaihdosta, mutta todellinen tavoite on selvä: seuraava mestaruus pitää voittaa kentällä.
Leah Williamsonin tarina osoittaa, että tie huipulle ei ole suoraviivainen. Se sisältää epäilyjä, epäonnistumisen pelkoa, loukkaantumisia ja hetkiä, jolloin kaikki saattaa olla kiinni yhdestä keskustelusta parkkipaikalla. Silti sitkeys, perheen tuki ja kyky kehittyä ihmisenä kentän ulkopuolella voivat kääntää vaakakupin ja tehdä unelmasta todellisuutta.
Ei sisällä instagram post:eja
