Teiniraiskaajat välttivät vankilan – miksi tuomari päätti nuorisorangaistuksista?

Kolme poikaa, jotka tuomittiin kahden tytön raiskauksista erillisissä hyökkäyksissä, välttivät vankeuden Isossa-Britanniassa. Tuomari katsoi, että yksityiskohtainen näyttö tekojen luonteesta, nuorten kuntoutusmahdollisuuksista sekä kahden syytetyn syvistä älyllisistä rajoitteista painoi vaakakupissa enemmän kuin välitön vapaudenriisto.

Tapauksen tuomiot annettiin viime kuussa, ja ne herättivät laajaa paheksuntaa, kun pojille määrättiin vankeuden sijaan nuorisokuntoutusmääräyksiä (Youth Rehabilitation Order, YRO). Pojat todettiin syyllisiksi yhteensä kymmeneen raiskausrikokseen, jotka tapahtuivat Hampshiressa vuosina 2024 ja 2025.

Tausta: kaksi erillistä raiskausta Fordingbridgessä

Ensimmäisessä tapauksessa kaksi tuolloin 14-vuotiasta poikaa raiskasi 15-vuotiaan tytön marraskuussa 2024 Fordingbridgessä. Toisessa, erillisessä tapahtumassa tammikuussa 2025, 14-vuotias tyttö raiskattiin, ja teossa olivat mukana samat kaksi poikaa sekä kolmas, tuolloin 13-vuotias poika, joka todettiin syylliseksi raiskaukseen avunannolla.

Tapaukset etenivät Southamptonin kruununoikeuteen, jossa tuomari Nicholas Rowland joutui soveltamaan lapsia koskevia rangaistusohjeita erittäin monimutkaisessa kokonaisuudessa. Nyt BBC Newsin haltuunsa saamat, aiempaa yksityiskohtaisemmat tuomion perustelut avaavat, miksi pojat jätettiin vapauteen tiukan valvonnan alaisina.

Syvä älyllinen vajaus ja neurologiset häiriöt painoivat tuomiossa

Oikeudelle annetun täyden pöytäkirjan mukaan hallituksen alaisen Youth Justice Service -nuorisorikospalvelun asiantuntija kertoi, että yhden pojista sijoittaminen vankilaan olisi hänen monimutkaisten älyllisten rajoitteidensa vuoksi haitallista.

Ensimmäisestä pojasta, jota asiakirjoissa kutsutaan kirjaimella J, asiantuntijat totesivat, että hänellä on ADHD ja ”lieviä kognitiivisia vaikeuksia”. Tuomari Rowland kuitenkin katsoi, että nämä seikat eivät olennaisesti vähentäneet hänen henkilökohtaista syyllisyyttään.

Toinen poika, N, todettiin älykkyystestien perusteella kuuluvan ikätoveriensa alimman yhden prosentin joukkoon. Hänellä oli sekä ADHD että tuomarin kuvaama ”äärimmäinen neurologinen häiriö”, minkä vuoksi hän ei kyennyt selviytymään tavallisessa koulussa. Hänen äitinsä kertoi pojasta, että hän käyttäytyi enemmän kahdeksanvuotiaan kuin 14-vuotiaan tavoin.

”Olen täysin varma, että N:n syyllisyys oli vähentynyt hänen syvien rajoitteidensa seurauksena”, tuomari totesi. Hänen mukaansa N:n ymmärrys tapahtumista oli ”paljon rajallisempi kuin 14-vuotiaalla, jolla ei olisi vastaavia puutteita”.

Kolmannen ja nuorimman pojan, E:n, psykologinen arvio osoitti ”hyvin matalan älyllisen kapasiteetin” sekä rajallisen ymmärryksen suostumuksesta ja sen merkityksestä.

Lasten rangaistusohjeet: vankeus vain viimeisenä keinona

Nämä lääketieteelliset ja psykologiset seikat, yhdessä muiden tekijöiden kanssa, johtivat siihen, että tuomari katsoi, ettei poikia voitu laillisten ohjeiden puitteissa määrätä vankeuteen. Iso-Britannian lasten rangaistusohjeiden mukaan vapausrangaistus on ”viimeinen keino”, ja ensisijainen tavoite on nuoren kuntouttaminen.

”Lapsen tai nuoren kohdalla rangaistuksen tulee keskittyä mahdollisuuksien mukaan kuntoutukseen”, Rowland muistutti. Hänen mukaansa lähestymistavan on oltava ”yksilöllinen ja lapsi- tai nuorikeskeinen, ei pelkästään teon vakavuuteen keskittyvä”.

Tämän perusteella kaksi vanhempaa poikaa, J ja N, määrättiin kolmen vuoden nuorisokuntoutusmääräyksiin, joihin sisältyy 180 päivän tehostettu valvonta. Nuorin poika, E, sai 18 kuukauden YRO-rangaistuksen. Käytännössä pojat palaavat yhteisöönsä, mutta he ovat tiukan seurannan ja asiantuntijoiden jatkuvan arvioinnin kohteena.

Kaksivaiheinen tuomion julistus: yksinkertainen kieli pojille, juridinen analyysi ammattilaisille

Tuomion perustelut osoittavat, että Rowland jakoi tuomion antamisen kahteen selvästi erilaiseen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa hän puhui pojille suoraan, käyttäen hyvin yksinkertaista ja yleistettyä kieltä – tämän linjan mukaisesti kaikille tuomareille suositellaan, että he puhuvat alaikäisille rikoksentekijöille tavalla, jonka nämä voivat ymmärtää.

Tässä vaiheessa tuomari kuvasi heidän tekojaan ”vakavina juttuina” ja korosti, että heidän elämäänsä asetettavat rajoitukset ovat rangaistus. Hän painotti, että poikia on valvottava asiantuntijoiden toimesta ”jottei teistä kukaan enää tekisi asioita, joiden teosta valamiehistö päätti teidät syyllisiksi”.

Toinen vaihe – jota ei ollut aiemmin kattavasti raportoitu – sisälsi pitkän, juridisesti monimutkaisen perustelun oikeuden pöytäkirjoihin. Tämä oli suunnattu asianajajille ja syyttäjille, jotta he ymmärtäisivät tuomarin ajattelun ja sen, miksi tapausta ei voitu rinnastaa aiempiin samanikäisten poikien seksuaalirikostuomioihin, joissa nuorisovankeus oli määrätty.

Suostumus, kuvaaminen ja rikoksen luonne

Rowland korosti, että näyttö ja valamiehistön ratkaisut osoittivat molempien uhrien aluksi suostuneen jonkinlaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Suostumus kuitenkin peruttiin myöhemmin – erityisesti sen jälkeen, kun tilanteessa alettiin käyttää puhelinta kuvaamiseen.

Tuomari teki selväksi, että alkuperäinen suostumus ei poista myöhempien tekojen raiskausluonnetta: kun suostumus on peruttu, kaikki siitä eteenpäin tapahtuva on suostumuksetonta ja rikollista. Hän totesi myös, ettei tapauksissa käytetty fyysistä väkivaltaa tai järjestelmällistä hyväksikäyttöä, mutta rikoksia raskauttivat poikien toiminta yhdessä ja tapahtumien kuvaaminen puhelimella.

Rowland kertoi, ettei nähnyt näyttöä ennakkosuunnittelusta kummankaan hyökkäyksen yhteydessä, mutta ei pitänyt tätä lieventävänä seikkana, joka kumoaisi rikosten vakavuuden.

Aiempi rajoitus vastasi jo osittain vankeutta

Tuomari otti huomioon myös sen, että kaksi vanhinta poikaa oli jo ennen lopullista tuomiota ollut merkittävissä rajoituksissa. J oli viettänyt paikallishallinnon majoituksessa tai tiukan ulkonaliikkumiskiellon alaisena ajan, joka vastaa noin 18 kuukauden vankeutta. N puolestaan oli ollut vastaavissa olosuhteissa noin 16 kuukauden ajan.

”Tämä on merkittävä tekijä arvioitaessa, onko välitön vapausrangaistus välttämätön”, Rowland totesi perusteluissaan. Käytännössä osa rangaistuksesta oli jo tullut kärsityksi ennen varsinaista tuomiota, mikä vaikutti hänen päätökseensä suosia nuorisokuntoutusta.

Tuomio viedään hovioikeuden arvioitavaksi

Tapauksen tuomiot on nyt siirretty hovioikeuden (Court of Appeal) arvioitaviksi. Arvioinnissa tarkastellaan, olivatko annetut nuorisorangaistukset rikosoikeudellisten ohjeiden ja yleisen oikeustajun valossa kohtuullisia vai liian lieviä vakaviin seksuaalirikoksiin nähden.

Keskustelu tapauksen ympärillä muistuttaa laajempaa yhteiskunnallista kiistaa siitä, miten vakaviin rikoksiin syyllistyneitä alaikäisiä tulisi rangaista. Toiset painottavat uhrien oikeutta oikeudenmukaisuuteen ja vankeustuomioiden tarvetta, kun taas toiset korostavat nuorten kehitysvaihetta, aivotoiminnan kypsymättömyyttä ja mahdollisuutta kuntoutua.

Myös Suomessa on nähty keskustelua siitä, miten velkakierteet, rikollisuus ja syrjäytyminen kietoutuvat yhteen nuorten elämässä. Esimerkiksi tapaus, jossa nuori mies maksoi 38 000 euron ulosottovelat ja kertoi suunnitelmistaan täysin uuteen alkuun, havainnollistaa, miten oikea-aikainen tuki ja mahdollisuus korjata suunta voivat muuttaa nuoren koko elämänkulun.

Ei sisällä instagram post:eja